Hampaani ovat vaihtumassa, itse asiassa etuhampaat ovat jo vaihtuneet rautahampaiksi, mutta kulmahampaat eivät tahdo irrota millään. Ei, vaikka jyrsin joka päivä erinäisiä luita. Sisällä en käytä enää hampaitani äippän ja iskän käsien näykkimiseen, mutta ulkona onkin eri juttu. Hypin ja pompin energisenä äippän ympärillä ja kuin vaanien yritän tarrata milloin lapasiin, milloin takkiin. Äippältä on hajonnut jo kaksi takkia. Vedenpitävä takki, joka ei luonnollisestikaan enää ole sitä ja tänään sitten toppatakki, kun loikkasin äipän takaa ja tartuin hampaillani takin helmaan. Siitä kuuluukin mukava ääni "rits", kun takin kangas repeää. Kun olin pieni ja en vielä pomppinut, kasvattajani suositteli äippälle sellaista kovakuorista takkia, joka ei helpolla mene rikki. Nyt varmaan tietää, miksi.
Hampaani ovat työvälineeni ja sen äippä sai kokea eilen. Meille tuli yllättäen jotain miehiä laittamaan johtoja seinään, joten me äippän kanssa odotimme portin takana työn loppumista. Äippä innosti minua leikkimään kanssaan, mutta seurasin lopulta paljon mieluummin miesten puuhia. Sitten äippä yllätti minut hönkimällä suupieliini ja kas niin kävi, että hampaani sohasivat äippän nenää. Ihmettelin, miksi äippä oli niin kauan hiljaa samalla pitäen nenästään kiinni, mutta hän ei voinut päästää höyryjään ulos, koska meillä oli "vieraita". Jouduin keittiöön avustamaan verinenä-operaatiota. Kun veri vihdoin tyrehtyi, sieraimen kohdalle jäi pieni tähdenmuotoinen jälki ja nenä oli turvoksissa. Höhöh. Äippä näki tilanteessa kuitenkin jotain positiivista tai pikemminkin opettavaista: pääni vieressä ei kannata puhallella (ainakaan kovin lähellä) ja mitä tulee äippän itsehillintään, se oli kuulemma nyt huipussaan!
Mummolassa hammashippaa serkun kanssa. Tässä on minun hampaani.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti