Vietimme tänään mukavan aikaa takapihalla juosten ja kirmaillen. Äippä tosin vain seisoi paikallaan ja vahti, etten mene liian innokkaasti liian kauas. En yleensä päästä äippää silmistäni vapaana ollessani, mutta tänään koitin ottaa hieman etäisyyttä. Olin hetken aikaa epäröivän näköinen - mietin, että uskaltaisinko vai en. Rohkeuteni vei voiton ja uskalsin kuin uskalsinkin mennä talon kulman taakse niin, etten nähnyt äippää ollenkaan. Wau! Uskomaton kokemus. Tulin kuitenkin saman tien takaisin ja tarkistin, ettei äippä vain ollut tehnyt katoamistemppuaan. Huh. Äippä nökötti onnekseni vielä samassa paikassa ja ihmetteli kulmakarvat koholla touhujani. Olin ehkä itsekin hieman hämilläni.
Takapihalla teimme taas koulutusharjoituksia, sivulletuloa ja katsekontaktia. Suoriuduin hyvin, kun olin jo valmiiksi aktivoitunut. Huomenna on meinaan taas pentukoulu ja jokaisen pitää näyttää, mitä on kuluneen viikon aikana oppinut. Toivottavasti äippä saa olla minusta ylpeä.
Tässä näkyy, mitä puuhailen takapihalla:
Kävyn heittäminen itselleen on huippu kivaa (käpy on tassujeni välissä)
Morjes, taas mennään...
Levitoiva susi...
Lopuksi äippän piti tehdä ympäristönsä mielenkiintoiseksi makkaranpaloilla, kun en suostunut muuten tulemaan luokse. Luoksetuloharjoituksissa olen yleensä erittäin vikkelä, mutta jos suussani on käpy tai jokin takapihan tunkiolta löytämä juttu, niin esittelen sitä äippälle hyvän matkan päässä. Tämä yllä oleva on kuitenkin keino, jolla minut saa käden mitan päähän. Huomaa siis nuo kuvan oikeassa laidassa olevat makkaranpalaset.
Äippä sai juuri tietää, etten voikaan osallistua ihka ensimmäiseen pentunäyttelyyni (pennut 5-6kk), kun kasvattajani taitaa olla siellä tuomarina. Voi harmi, olisin juuri sopivasti ollut viisi kuukautta. No, ehdin ennen seuraavaa näyttelyä treenaamaan itseni huippukuntoon :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti