Metsähaku on ykkösjuttu!

Olin koko viikonlopun metsässä harjoittelemassa metsähakua ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on mun laji. Mutta ensiksi kiitokset äippän tädille, kun antoi vihjeen tästä kurssista. Ohjaajan mielestä olen erittäin potentiaalinen hakukoira ja kehityn kuulemma kovaa vauhtia!

Eli näin se eteni: lauantaina minut tuotiin ensin metsänreunalle, jossa minua odottivat kyykyssä kököttävät vieraat ihmiset lihapullan palaset käsissään. Aluksi minua ei kiinnostanut kuin puun vieressä seisoskeleva iskä, mutta lopulta kävin yksitellen maalimiesten luona syömässä herkut, mikä oli tarkoituskin. Täysi luotto minulla ei kuitenkaan ole ihmisiin, vaikka hypin ja pompin joidenkin päälle surutta. Sen huomaa äippän mukaan hännän asennosta ja kuulemma yleisilmeestä. Nimittäin yksikin pieni ele, ja olen peruuttanut taaksepäin muutaman askeleen ja ilmeeni kertoo, että "mitä nyt?". No, seuraava askel oli se, mitä olemme perheen kanssa alusta pitäen harjoitelleetkin eli makupalan/lelun kanssa härnääminen niin, että maalimies lähtee samalla metsään piiloon. Tässä vaiheessa sanotaan orientoiva sana Maalimies! ja kun suupieleni ovat kiinni, ilme tiukka ja tuijotan herkeämättä metsään maalimiehen suuntaan (äippän käsi vielä näyttämässä oikeaa suuntaa), sanotaan itse käsky Ukko!. Äippä joutui vaihtamaan käskysanat, koska Etsi! -käskyä ei voi joka tilanteessa käyttää.. Papanoiden etsimisessä käytetään nykyään pelkkää Etsi! -sanaa, tulevaisuudessa esineruudun yhteydessä käytettäisiin puolestaan Etsi lelu!. Pitäähän koiran meinaan tietää, mitä etsii.

Sunnuntaina vuorossa oli tuuli-ilmaisua, joka eteni suurin piirtein näin: maalimies on tietämättäni kyyryssä kiven/puun takana ja minun pitää saada haju parin metrin säteellä. Seuraan kuitenkin mielelläni kaikkia jälkiä ja löytäisin jäljestämällä heidät varmaan aika helpolla. Tuuli-ilmaisussa vaikeinta on kirsun pitäminen ylhäällä ja tuulen suunnan ja voimakkuuden arviointi. Tuulen pitää siis tulla maalimiehen takaa. Tässä lajissa olen ihan pro :) Muutun äippän mielestä eri koiraksi, kun keskityn niin voimakkaasti maalimiehen etsintään orientoivan sanan jälkeen. Juuri, kun nostan kirsuni ylös ja saan hajun, kuuluu taas Ukko!, pääsen piilon hakemaan palkan eli solmulelun, jolla maalimies leikkii kanssani revittelemällä.

Hakuharjoitusten yhteydessä äippä alkoi opettaa kotona minulle Tuo! -käskyä, jotta toisin poimimani esineet suoraan äippälle, enkä viilettäisi pitkin metsää. Tästä riemastuneena, haen aina iltaisin äippälle ja iskälle milloin mitäkin, esimerkiksi äippän karvaista pipoa, iskän nenäliinoja ja omia leluja, jotta saisin palkan. Palkkana toimii lihapullan palanen tai froliikki eli ei sen kummempaa. Yhtenä päivänä iskä osti kaupasta pahoja mandariineja, jotka hän sitten jätti sohvalle. Äippä kuuli taas, että teen jotain omiani olohuoneessa (mistä se senkin kuulee, ihme korvat) ja näky oli aika hupaisa: minä leikkimässä mandariinin kanssa. Sohvallehan en siis saa mennä. Yleensä perheeni pitää pöydällä mandariinin ja appelsiinin kuoria, jotten tunkisi aina kuonoani pöydälle, mutta ilmeisesti teoria pahoista sitrushedelmistä ei pidä enää paikkaansa?

Keskittynyt ilme mandariinin metsästyksessä.

Hyi, siitä tirskahti jotain kirpeää nestettä.

Kevättä kohti

Kevää kunniaksi (hieman liian aikaisin mielestäni) äippä päätti avata suihkun hanat ja pestä minut. Pahaa aavistamatta olen 9-viikkoisesta asti kyseisessä paikassa kirmaillut ja nyt näytän siis tältä:

Arvaatte, etten tykännyt...

Itse suihkuttelu ja peseminen sujui mallikkaasti pumpulit korvissa iskän antaessa herkkuja non-stoppina. Kuitenkin arvelluttavin teko äippältä oli laittaa lämpöäpuhaltava tuuletin (jolla hän myös itse tuulettaa hiuksensa) päälle, yrittäessään sillä kuivata minua. Pyyhe olisi mielestäni riittänyt. Nostin hirveän metelin. Puolustin itseäni henkeen ja vereen, oikein todenteolla, kunnes rauhoittelun jälkeen tyydyin kohtaloon. Koppiin en ole sen jälkeen tainnut mennä. Sama tapahtunee syksyllä, jos enää mahdun koppiin.

9-viikkoisena oli kiva juosta täysillä suihkukaapin nurkkaan, pyörähtää pari kertaa ja haastaa äippää tai iskää leikkimään. Enpä silloin tiennyt tämän päivän koittavan.

Viikonloppuna olimme taas pitkästä aikaa mummolassa. Meno jatkui entisen lailla, vaikkakin mummolan kettis otti tällä kertaa silmätikukseen tanskandogi-serkun. Yleensä minua rokotetaan, kun olen meistä nuorin. Tämä tapahtuu siis aina silloin, kun olemme serkun kanssa hammashippaa sisällä (aina) ja kettikseltä kiehahtaa yli (yleensä aina). Mummola on myös siitä eri kiva paikka, että pääsen herättämään iskän aamuisin. Kotona minulla ei ole pääsyä makuuhuoneeseen mukanani tuoman pölyn ja eläintarhan (?) takia, joten hyödynnän kaiken näistä viikonlopuista.

Aamuista siedätyshoitoa iskälle...?

Mummolan kettis piti huolen siitä, etten tule hänen puolelleen. Muuten sain olla samalla sängyllä.


Yli 42-kiloinen Tanskandogi-serkku änki itsensä pieneen nojatuoliin.

Päätin olla ilmoittautumatta pentukurssin jatko-osuudelle, kun en sieltä muuta kuin kokemusta muista koirista saa. Liikkeet ynnä muut äippä sanoi kouluttavansa itse. Pentukoulussa kuitenkin kivointa oli ehdottomasti hakuharjoitukset (ihminen menee piiloon ja minä etsin), joten äippä ilmoitti minut huomenna alkavalle hakukurssille. Saapa nähdä, josko siitä tulisi ihka ensimmäinen harrastukseni! Odotan innolla! Susitreeneihin pitäisi myös mennä aloittelemaan tokoa (=leikkimään kentälle susien edessä), jahka nuo äippän iltariennot maanantaisin loppuvat.

5 kk

Vaikka tänään on 5-kuukautissyntymäpäiväni, kukaan ei minulle tänä aamuna laulanut. Voi olla, että se laulu tulee vasta sitten, kun olen tasan vuoden vanha. Strategiset mittani ovat tänään 17,3 kg ja säkä noin 54 cm. Hyvät mitat kuulemma.

5 kk on eräänlainen kiintopiste koiran kehityksessä, jolloin ainakin metsästysvietti herää ja sitä mukaa sen haittapuolet. Olen nyt alkanut haistella enemmän kaikenmaailman hajuja ja viivyn niissä huomattavasti pitempään kuin aiemmin. Metsälenkillä juoksentelen pitempiä matkoja, enkä heti tule luokse. Muutan kuitenkin mieltäni, jos äippä ja iskä meinaavat jättää minut yksin.

Juuri, kun äippä eilen kehui, että en karkaa toisten koirien luo kesken lenkin, se sitte tapahtui. Olimme eilen iltalenkillä lähipuistossa ja pieni spanieli oli tulossa samaa reittiä kuin me. Minulla oli siinä keppien kanssa leikkiminen kesken, kun äippä pyysi minut luokseen. Jostain syystä tulin vain puoleen väliin ja lähdin jahtaamaan spanielia, joka oli kiinni fleksissä. Huudot eivät tehonneet, joten iskä haki minut fleksien solmuista pois. Voi olla, että opin jotain, kun spanieli taisi näykkäistä minua ja äippä katosi piiloon. Tapahtuman jälkeen harjoittelimme yllätys yllätys kontaktin ottoa ja siinä pysymistä sekä hakua. Onneksi tässä kaudessa on hyvätkin puolensa, koska olen nyt paljon aktiivisempi ja yhteistyöhalukkaampi ja motivaationi uusien käskyjen ja temppujen opetteluun pitäisi olla korkeampaa.

Tässä alla on pentukoulusta kokeiltavaksi saamani aktivointipeli, jota pelaan äippän tai iskän kanssa, en yksin. Tästä pidin kaikkein eniten ja hoksasin pelin jujun hyvin lyhyessä ajassa. Otan palikan suuhuni varovasti, tiputan sen lattialle ja rouskuttelen löytämäni papanan. Kaikki palikat ovat poissa, sanotaan nyt, reilussa puolessa minuutissa (ennätys 40 sek). Sain lainaksi myös toisen aktivointilelun, jossa pitää siirtää reikien päältä palikoita, jotta papanat tulevat näkyviin. Tämä on jotenkin stressaavaa. Ensin yritän rauhallisesti nuuhkia, missä papanssonit ovat ja saatan löytää muutaman ihan vahingossa. Sitten hermostun ja alan tassuilla räiskimän ja kuopimaan lautaa. Viime viikolla oli sama juttu, kun tehtäväni oli pysäyttää tassun tai kuonon avulla pyörivä levy (jossa oli vain yksi reikä) reiän kohdalle, jotta saan papanan. Levy ei itsestään pysähtynytkään ja otin kaluston käyttöön. Ajattelin, että se toimii samalla periaatteella, kuin kuminen kongi, joka täytyy ottaa hampaiden väliin ja pudottaa sitten lattialle.

Odotan hyvässä ryhdissä lupaa alkaa etsiä papanoita.