Olin koko viikonlopun metsässä harjoittelemassa metsähakua ja täytyy kyllä sanoa, että tämä on mun laji. Mutta ensiksi kiitokset äippän tädille, kun antoi vihjeen tästä kurssista. Ohjaajan mielestä olen erittäin potentiaalinen hakukoira ja kehityn kuulemma kovaa vauhtia!
Eli näin se eteni: lauantaina minut tuotiin ensin metsänreunalle, jossa minua odottivat kyykyssä kököttävät vieraat ihmiset lihapullan palaset käsissään. Aluksi minua ei kiinnostanut kuin puun vieressä seisoskeleva iskä, mutta lopulta kävin yksitellen maalimiesten luona syömässä herkut, mikä oli tarkoituskin. Täysi luotto minulla ei kuitenkaan ole ihmisiin, vaikka hypin ja pompin joidenkin päälle surutta. Sen huomaa äippän mukaan hännän asennosta ja kuulemma yleisilmeestä. Nimittäin yksikin pieni ele, ja olen peruuttanut taaksepäin muutaman askeleen ja ilmeeni kertoo, että "mitä nyt?". No, seuraava askel oli se, mitä olemme perheen kanssa alusta pitäen harjoitelleetkin eli makupalan/lelun kanssa härnääminen niin, että maalimies lähtee samalla metsään piiloon. Tässä vaiheessa sanotaan orientoiva sana Maalimies! ja kun suupieleni ovat kiinni, ilme tiukka ja tuijotan herkeämättä metsään maalimiehen suuntaan (äippän käsi vielä näyttämässä oikeaa suuntaa), sanotaan itse käsky Ukko!. Äippä joutui vaihtamaan käskysanat, koska Etsi! -käskyä ei voi joka tilanteessa käyttää.. Papanoiden etsimisessä käytetään nykyään pelkkää Etsi! -sanaa, tulevaisuudessa esineruudun yhteydessä käytettäisiin puolestaan Etsi lelu!. Pitäähän koiran meinaan tietää, mitä etsii.
Sunnuntaina vuorossa oli tuuli-ilmaisua, joka eteni suurin piirtein näin: maalimies on tietämättäni kyyryssä kiven/puun takana ja minun pitää saada haju parin metrin säteellä. Seuraan kuitenkin mielelläni kaikkia jälkiä ja löytäisin jäljestämällä heidät varmaan aika helpolla. Tuuli-ilmaisussa vaikeinta on kirsun pitäminen ylhäällä ja tuulen suunnan ja voimakkuuden arviointi. Tuulen pitää siis tulla maalimiehen takaa. Tässä lajissa olen ihan pro :) Muutun äippän mielestä eri koiraksi, kun keskityn niin voimakkaasti maalimiehen etsintään orientoivan sanan jälkeen. Juuri, kun nostan kirsuni ylös ja saan hajun, kuuluu taas Ukko!, pääsen piilon hakemaan palkan eli solmulelun, jolla maalimies leikkii kanssani revittelemällä.
Hakuharjoitusten yhteydessä äippä alkoi opettaa kotona minulle Tuo! -käskyä, jotta toisin poimimani esineet suoraan äippälle, enkä viilettäisi pitkin metsää. Tästä riemastuneena, haen aina iltaisin äippälle ja iskälle milloin mitäkin, esimerkiksi äippän karvaista pipoa, iskän nenäliinoja ja omia leluja, jotta saisin palkan. Palkkana toimii lihapullan palanen tai froliikki eli ei sen kummempaa. Yhtenä päivänä iskä osti kaupasta pahoja mandariineja, jotka hän sitten jätti sohvalle. Äippä kuuli taas, että teen jotain omiani olohuoneessa (mistä se senkin kuulee, ihme korvat) ja näky oli aika hupaisa: minä leikkimässä mandariinin kanssa. Sohvallehan en siis saa mennä. Yleensä perheeni pitää pöydällä mandariinin ja appelsiinin kuoria, jotten tunkisi aina kuonoani pöydälle, mutta ilmeisesti teoria pahoista sitrushedelmistä ei pidä enää paikkaansa?
Keskittynyt ilme mandariinin metsästyksessä.
Hyi, siitä tirskahti jotain kirpeää nestettä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti