Kohta 6 kuukautta ja käytökseni on taas muuttunut. Ryntäilen ihmisten luo ilman lupaa, harkitsen luoksetulemista ainakin kahteen, usein useampaankin kertaan, jolloin äippä tulee ja hakee minut... ja viettitoiminta on kasvanut taas ainakin tuplasti. Hakukurssin yhteydessä olen alkanut revittelemään leluillani enemmän ja nautin siitä, että saan haastaa. Myös muu toiminta on saanut alkunsa... Peti, josta söin heti ensimmäiseksi vetoketjut (kuten muistakin vetoketjullisista leluista), on osoittautunut varsin monipuoliseksi välineeksi. Sen päällä on kiva syödä luuta ja ottaa välillä tirsat, jos veto loppuu kesken. Näiden lisäksi petiin voi nykyään piiloutua, jopa ihan täytteisiin asti, kun kerran keksin tehdä reiän harsoon. Äippä sanoi, että taidan olla ihan pilvessä, kun makaan pumpulituppojen keskellä natustellen niitä. No, täytteet kulkevat luonnollisen kiertokulun kautta takaisin luontoon. Luontoonpa hyvinkin... Peti toimii toisinaan myös poikaystävänä, mitä äippä ja iskä ovat kummistuneen näköisinä lähipäivien aikana seurailleet. Epäilevät, ettei tämä tällainen puuha vain liittyisi juoksujen alkuun, noviiseja kuin ovat narttukoiran suhteen. Toisaalta, samaan aikaan uroksilla alkaa koipi nousta, eli hommat saattavat liittyä johonkin sellaiseen. Mene ja tiedä.
Silmät kii, ni ne ei nää mua.
Huomenna on viimeinen kerta hakua ja äippä ja iskä pääsevät taas näyttämään kykynsä maalimiehinä. Esimerkki: iskä piiloutuu metsään keskilinjan toiselle puolelle, äippä toiselle. Eroa näiden kahden välillä on noin 100 metriä. Keskilinjana toimii siis selkeä polku/tie, josta ei voi erehtyä. Ohjaaja viittoo iskälle etenemissuuntaa. Samaan aikaan äippää ei näy missään, onneksi kuulo pelaa vielä. Helpossakaan maastossa näkyvyys ei ole ihan huippuluokkaa, joten annetaan se äippälle anteeksi, että on mennyt liian syvälle metsään. Sitten kuuluu rapinaa ja *pssst*, äippä näkee iskän samalla puolen keskilinjaa aika yllättyneen näköisenä ja huhuilemassa!? Iskä on siis kiertänyt noin 100 metrin matkan ja tullut magneetin tavoin äippän luo, ylittäen sen selkeän keskilinjan. Iskä saa edelleen toimia maalimiehenä, mutta kyllä muita nauratti... Toinen esimerkki: piiloon täytyy mennä täysin suoraan, jotta koirakokelas myöhemminkin lähtisi käskyn jälkeen suoraan, eikä poukkoilisi sinne sun tänne metsikössä. Kohde oli haarottunut koivu, joka oli helppo kohde, koska reitillä ei ollut mm. puita tiellä tai muuta vastaavaa. Äippä otti suunnan ripeästi, tosin 45 astetta vinoon ja teki aikamoisen mutkan koiran reitille... Äippäkin saa vielä toimia maalimiehenä, mutta ripitystä tuli...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti