Äippä ilmoitti minut alaosaston maalimiehen pitämään tottelevaisuuskoulutukseen, kun arveli minun hyötyvän vieraasta kouluttajasta ja saavansa itse apua ja ohjeita koulutukseen. Kukin ohjaaja sai "hoidettavakseen" yhden ongelman. Ongelmina äippä listasi seuraamisen, siinä edistämisen sekä kontaktissa pysymisen. Heti ensimmäiseksi kouluttaja kiinnitti huomion siihen, etten päästänyt pallosta irti heti, vaan vastan kahden käskyn jälkeen.
Avainsanat: vire, palkka, kehu, pakote
Vaihe 1. Jotta "irti, irti, irti" -käskyä ei satelisi, harjoiteltiin seuraavaa: kesken leikin (pallo suussa) "istu"-käsky, äippä siirtyi rauhallisesti (jotta pysyisin paikallani) viereeni, silitteli kyljestä, seurasi "irti"-käsky, jota en totellut. Nyppäys nivusesta, pudotin pallon ja jäin istumaan, jolloin äippä odotti sekunnin pari ja vapautti minut. Leikki jatkui. Nyppäys tuli tehdä joko niin, että ensin sanottiin "irti" ja jos en totellut, niin sitten nyppäys ja "irti" -käsky samaan aikaan. Vaihtoehtoisesti (jos halusi irtipäästämisen nopeammaksi) jo ensimmäisellä kerralla käsky ja nyppäys. Jokaisen onnistuneen suoritusvaiheen (istuminen, irtipäästäminen, paikallaolo) jälkeen pitäisi kehua, jotta tiedän, että teen oikein. Ja sitten sama harjoitus kehujen kanssa... Tehokeino istumiseen on se, että jos en istu, äippä nappaa alaselän karvoista ylös, jolloin luontaisesti teen istumisliikkeen. Luontaisesti myös istuin seuraavan kerran käskyn kuullessani. Nyppäämisessä/nappaamisessa pitää olla ehdoton, vähän sinnepäin ei riitä, koska tarkoituksena on opettaa, että käskyn jälkeen minun on mahdollista taas tavoitella palloa. Jos koira huomaa, että käskyä seuraa aina se, että pallo laitetaan taskuun (seuraa tottelevaisuusliike), ei siitä olekaan mitään järkeä heti irroittaa. Inhoan tuota nyppäystä, mutta se toimii, kun saan kehuja ja palkan pienellä viiveellä.
Pakotteen merkitys on siis se, että koira ohjataan oikeaan toimintaan/paikkaan ja vapautetaan tsäh-merkillä (äippän vapautuskäsky), jota välittömästi seuraa palkka, jotta koira tietää, mitä sen olisi pitänyt tehdä. Liiallisella pakotteella (jota ei seuraa palkka) koira saatetaan ajaa hitaaseen ja flegmaattiseen toimintaan (väistää liikaa, yleisilme "häh"; omistaja toivoisi jostain syystä lisää poveria) ja epäjohdonmukaisella toiminnalla koira ei tiedä, mitä siltä vaaditaan (yrittää jotain, silmät pyörii päässä ja luimistelee; ohjaaja luulee, että koira on tonttu). Älkääkä suinkaan luulko, että tässä puhutaan nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä... Koira mieltää pakotteen inhottavaksi, mutta kuuntelee sitä tarkkaavaisemmin omistajaansa, jos toiminta on johdonmukaista ja palkitsevaa.
Vaihe 2. Seuraavaksi siirryttiin seuraamiseen. Sitä tosin ei päästy harjoittamaan kahta askelta pitempään, kun olen vielä siinä opetusvaiheessa, jossa kontakti pidetään, kun käsky kuuluu. Harjoitus eteni näin: "sivu" (perusasento), "seuraa", "ei" (jos takapuoli nousi maasta lähtöasentoon), uusi "seuraa" -käsky, taas "ei", jos takapuoli nousi. Sitten kun ei noussut, niin palkka välittömästi ja hirmuiset kehut. Opin tämän aika äkkiä.
Vaihe 3. Seuraava vaihe oli se, että äippä otti pari askelta (hihna vasemmassa kädessä) ja kun edistin, seurasi "ei" (joka nyt unohtui silloin tällöin sanoa) ja pakote (liian myöhään). Kun olin oikeassa asennossa sivulla, äippä vapautti. Yksinkertaista minulle, äippälle ei. Siksi kouluttaja ottikin hihnan omiin käsiinsä (kulki takanani) ja äippän oli tarkoitus vain sanoa "seuraa" ja "ei" edistäessäni, jolloin kouluttaja antoi pienen pakotteen, mutta sitä kieltoa ei koskaan kuulunut. Kuinka vaikeaa tuo nyt voi olla? Tämän takia asiat pitää sisäistää, ennen kuin näitä harjoitellaan. Juju ymmärretty, mutta sisäistetty ei.
Sitten vielä vireestä. Koiranhan tulisi olla koulutustilanteessa oikeassa vireessä, jotta se viitsisi tehdä jotain. Jos äippä vaatisi heti unien jälkeen vaikka istumista, menisi tovi, ennen kuin edes tajuaisin, mistä se puhuu ja sitten pitäisi vielä toimia. Ei onnistu. Ja äippä on hermona. Käskyn opettamisen jälkeen, jolloin koira osaa tehdä asian, siltä voidaan vaatia sitä ja kouluttaa mahdollisimman korkeassa vireessä, jotta liikkeestä tulisi nopea, eikä passiivisia vaiheita (tylsiä hetkiä) olisi. Jos koira sattuu haukottelemaan, se ei ole oikeassa vireessä. Lyhyt hetsaus (leikitään pallolla ja annetaan tavoitella, muttei tungeta suuhun), jonka jälkeen joku käsky, pieni odotus, jotta koira oikeasti tekee niin kuin käsketään, sitten vapautetaan, leikitään ja revitellään. Tätä harjoitusta muutaman kerran. Ja jotta sen pallon saa suustani, joutuu palaamaan vaiheeseen 1.
Avainsanat: johdonmukaisuus, määrätietoisuus ja tunnetta peliin.
Peiliin on katsomista, mutta ihan aina sitä ei ihminenkään osaa tehdä asialle mitään tai edes jotain. Siksi näitä kursseja järjestetään, onneksi. Vaikka äippän kanssa leikkiminen on parantunut huomattavasti (tarjoan melko aktiivisesti patukkaa tai palloa, enkä lähde liitelemään muualle paitsi ihan pikku lenkin vaan), äippällä menee motivoimiseen runsaasti aikaa ja vaivaa. Koulutuksessa äippän tulisi olla johdonmukaisempi, määrätietoisempi (keinot siihen, jos en tottelekaan) ja käskyjen/toimintojen tulisi olla ehdottomia. Enemmän tunnetta peliin! Kiellot kieltoina ja kehut kehuina, niin ei tule sekaannuksia, että no jos sä sit seuraaval kerral tekisitki näin, ku nyt ei onnistunu?... Tuon koulutuksen jälkeen äippä sanoi tietävänsä, mitä seuraavaksi aikoo kanssani tehdä. Jäämme innokkaina odottamaan tuloksia :)
***
Tuloksista puheenollen, saimme kennelliitosta virallisen lausunnon lonkkakuvauksista. Selkä terve, kyynäreet 0/0, mutta lonkat tulivat takaisin C/D (oikea huonompi). Eläinlääkäri ei tuolloin havainnut viitteitä alkavasta nivelrikosta, joten tulos johtunee ilmeisesti reisiluun pään ja lonkkamaljan epätasaisuudesta, mikä on kuvistakin nähtävissä. Harmin paikka, mutta näillä mennään. Äippä arvelee, että luonne korvaa pienet epätasaisuudet..