Kesäkuulumiset ja pikkuvieraat

Jottei kellekään jää epäselväksi, en kupsahtanut leikkauspöydälle, täällä ollaan taas! Leikkauksen jälkeiset päivitykset vain jäi tekemättä, vaikka kaikki menikin oikein hyvin. Tässä tiivistetyssä muodossa tapahtuman kulku.. Leikkaus kesti parisen tuntia ja diagnoosi vahvistui. Seuraavan päivän olin tokkurassa, mutta sitten aloin jo olla oma itseni, joskin hyvin hellyydenkipeä. Haavan päälle liimattiin keinoiho, jotten sitä nuolisi ja se pysyikin siinä paikoillaan viikon. Sitten yhtäkkiä ihoni reagoi liimaan, iho ahavoitui ja tuli pahan näköiseksi. Sain antibioottikuurin varmuuden vuoksi ja hoito-ohjeena haava-alueen suihkuttelun sekä yrttisuihkeen nuolemisen välttämiseksi. Punoitus hävisi nopeasti. Tikkien poisto eteni hyvin, kaikki kerrokset olivat kiinni ja sain hoitajalta luvan juosta vapaana. Ei tainnut tietää, mitä lupasi, kun kolmen viikon hihnassa olon jälkeen minussa oli lievästi virtaa...

Pari päivää leikkauksen jälkeen ja muutaman kilon laihtuneena

Tikkien poston jälkeen: liima-alue vielä punoittaa, muuten siisti haava.

Nyt kun leikkauksesta on vierähtänyt miltei kaksi kuukautta, voidaan hiukan alkaa analysoida tapahtumasta aiheutuvia muutoksia. Iskä oli alussa ensin huolissaan, että puolet minun persoonallisuudesta jäi leikkauspöydälle, kun olin kipeä ja omissa oloissani, mutta viikon päästä käsitys muuttui. Taisi käydä niin, että puolet järjestäni jäi sinne... Tässäpä muutamia leikkaukseen liittyviä myyttejä (suluissa oma/äippän näkemys): koira rauhoittuu (ei rauhoitu) ja muuttuu tasapainoisemmaksi (hormonaalisia mielialavaihteluita ei ole, että sinänsä pitää paikkansa), leikkisyys lisääntyy (juu, hypin ja pompin enemmän ja juoksen nykyään kaikki ojan pohjat oli siellä vettä tai ei; saan hulluuskohtauksia ja murisen samalla), ruokahalu lisääntyy (no, ruoka jää ainakin kylkiin paremmin kiinni ja nirsoilua ei ole havaittu) ja koira lihoo (ei liho). Toisten koirien kanssa olen aina tullut toimeen, mitä nyt tietty muistutan ensin korkeasta asemastani, joten sukupuolella ei ole tiettävästi vieläkään väliä. Lähes kuukauden koulutustauolla oli huomattavan positiivinen vaikutus: tulen paremmin kontaktiin ja teen liikkeet nopeammin sekä leikin reippaammin äippän kanssa. Pieni takapakki tuli yksinoloon kaupan edustalla: äippän tultua kaupasta hän oli juuri tulossa kehujen kanssa luokseni (makasin kiltisti paikallani), kunnes muuan terrierin ohikulkeminen oli liikaa ja rähähdin. Äippä oli juuri sattumalta jäänyt pylvään taakse nähdäkseen reaktioni (toivoi, ettei olisi kuullut) ja sai juuri oikeaan aikaan annettua palautteen.. Se olikin hyvin voimakas EI! Olin häpeissäni, kun tiedän hyvin, ettei noissa tilanteissa rähistä. Muuten en ole häpeissäni, jos pihalla tai kotona haukun. Oli myös erittäin hyvä, että äippä näki tilanteen, kun oli laittanut hihnan aina yhtä tukevan rännin kiinnikkeisiin kiinni...

Vahtiminen on siis ennallaan. Äippä on koittanut selittää, ettei naapureita tarvitse ilmoittaa joka kerta, kun äippä kuulee ja näkee niiden liikkeet ihan itsekin. Pihalla en edelleenkään noteeraa (=en hauku enkä puuskuta) naapureita esim. lenkille lähtiessämme, jos minua ei huomata eikä katsota. Äippällekin saa nykyään sanoa moi tai terve, enkä ole heti innoissani rientämässä itse tervehtimään. Mutta sitten asia erikseen ovat nämä vuoden ikäiset ihmispennut, jotka hortoilevat epävakaina metrin sinne, metrin tänne. En ymmärrä heidän motiivejaan tuijottaa suoraan silmiini tai kävellä pihalla kädet levällään suoraan kohti. Varmuudeksi haukun sitten kaikki, kunnes tilanne menee ohi ja makaan tylsistyneenä maassa. Oikeastaan tilanteen tekee ristiriitaiseksi se, että pidän ko. toimintaa leikkiin kutsuna ja minut kuitenkin istutetaan ja käsketään olla hiljaa.

Edellisiltä vierailtamme oli muuten jäänyt varsin ihmeellinen yllätys vessan roskikseen. Pahaa aavistamatta nuuskin pakettia pitkään ja lähdin takavasemmalle yhtenä kysymysmerkkinä. Kukaan ei selittänyt paketin tarkoitusta. Äippä ja iskä ovat suunnitelleet samaa ja kotimme pursuaa kohta näistä yllätyksistä. Tietysti se hyvä puoli tässä on se, ettei ihmisnyytti ole heti kävelessä kunnossa...

Kesäisiä kuvia pihaltani:

Keinussa on kivaa!

Terassikausi alkoi...Syön iskän istuttamat ruohot...

Auringonottoa puolivarjossa

Kisaintoa ja taas lääkäriin

Valmentautuminen toko- ja BH-kokeeseen on saanut yllättäviä käänteitä. Ensin mainittu jouduttiin perumaan murtuneen hampaan takia, kun äippä viime hetkellä muisti, etten saa olla doupattuna kisoissa. Maaliskuusta lähtien olemme treenanneet BH-koetta (käyttäytymiskoetta) varten ensin yleisissä susitreeneissä ja sitten alaosaston järjestämällä BH-kurssilla. Tuli tarpeeseen, kun ei äippä ollut opettanut minua istumaan liikkeestä. Tokossa kun on ainakin alo-luokassa vain liikkeestä maahanmeno ja seisominen. Sitä lähdettiin harjoittelemaan ja eipä siinä mennytkään kuin pari-kolme viikkoa, kun hoksasin, että "ai, sä tarkoitat, et mun pitää jäädä istumaan tohon viereen". Tarjosin kaikenlaista: seisomista, maahanmenoa ja sitten istumista poikittain perusasentoon nähden, koska "istu"-käskyn kyllä osaan, mutta paikka vain oli ihan uusi (istun siis automaattisesti perusasentoon äippän pysähtyessä, joten tuo käsky sai minut ihan hämilleen). Jotkut asiat nähtävästi kestävät. Kun olimme istumisen saaneet kuntoon, harjoittelimme tiiviimpää seuraamista katsekontaktin suhteen, mikä parani loppua kohden huomattavan paljon.

BH-koe koostuu kahdesta osiosta, ensin tottelevaisuudesta (BH-kaavio) ja sitten kaupunkiosuudesta, jossa koiraa tarkkaillaan ihmisten, autojen, pyöräilijöiden yms. joukossa. Kaavio koostuu seuraamisesta sekä kytkettynä että vapaana (normaali, juoksu ja hidas tahti), henkilöryhmästä, jäävistä liikkeistä (istuminen ja maahanmeno, josta seuraa myös luoksetulo) sekä paikallamakuusta. Kentällä on samaan aikaan kaksi suorittavaa koiraa, toinen paikallamakuussa vapaana sille osoitetulla paikalla ja toinen suorittamassa kaaviota.

BH-kaavio

BH-koe alkaa näin: kentälle tulo ja tuomarille ilmoittautuminen perusasennossa, siirtyminen lähtöpisteeseen, jossa otetaan perusasento. Tuomarin merkistä käsky "seuraa" ja kävellään normaalilla nopeudella 50 askelta, täyskäännös vasempaan, 10 normaalia kävelyä, 10 juoksuaskelta ("seuraa"-käsky), 10 hidasta käyntiä ("seuraa"-käsky) ja taas 10 normaalia askelta ("seuraa"-käsky). Käännös oikealle (kaavio suoritetaan myös peilikuvana riippuen kentästä) 15 askelta, käännös oikealle 15 askelta, täyskäännös, 7 askelta ja pysähdytään perusasentoon (koiran pitää istua ilman erillistä käskyä ja sitä voi kiittää ensimmäisen kerran). Tuomarin merkistä 7 askelta suoraan, käännös vasemmalle 15 askelta ja siirrytään henkilöryhmään (4 ihmistä seisoo neliössä), jossa tehdään kahdeksikon muotoinen kuvio. Kahdeksikkoa tehdessä parin täytyy pysähtyä yhteen perusasentoon henkilön lähelle (usein viimeisen sakaran kohdalla). Tuomarin merkistä pari saa poistua henkilöryhmän taakse, mennä perusasentoon (koiraa kiitetään) ja ottaa hihnan irti (ja laittaa sen oikeaan taskuun). Sama kuvio uudestaan alkaen ensin henkilöryhmällä siellä pysähtymisineen ja samalla seuraamiskaaviolla. Kaavion lopussa perusasennon jälkeen siirrytään taas lähtöpisteeseen, jossa koiraa kiitetään. Tässä vaiheessa äippä usein unohtaa, että ne jäävät liikkeet ovat ylipäätään olemassa ja meinaa suunnata paikallaoloon.

Seuraa siis jäävät liikkeet. Tuomarin merkistä "seuraa" 10 askelta, käsky "istu", äippä etenee 30 askelta, kääntyy ja jää paikalleen. Tuomarin merkistä äippä voi palata luokseni. Taas saa kiittää. Sitten tuomarin merkistä "seuraa", 10 askelta, käsky "maahan", äippä etenee 30 askelta, pysähtyy ja jää odottamaan tuomarin lupaa. Käsky "tule" ja tulen rakettina (hidastan n. puoli metriä ennen törmäämistä) äippän eteen istumaan. Äippä ajattelee ääneen mielessään "hyvä tyttö" ja käskee perusasentoon käskyllä "sivu". Tämä viimeinen liike on ehdottomasti mieluisin, kun saa juosta täysillä ja saan näyttää nopean sivulletuloni! Tästä sitten lähdetään joko paikallemakuuseen, jos ei siellä ole jo ollut tai sitten kuuntelemaan tuomion. 70% pisteistä täytyy saada, jotta saa osallistua kaupunkiosuuteen.

Tulevan lauantain BH-kokeeseen piti ilmoittautua aika päiviä sitten, mutta äippä sai erikoisluvan ilmoittautua vasta tämän viikon alussa, kun äippän voinnista ei ole mitään takeita. Äippä ilmoitti minut kisoihin, piti treenauksesta välipäivän ja suuntasimme tiistaina tokoryhmän väliseen kokeeseen. Osallistujia oli tasan kaksi. Aiemmin päivällä äippä oli ihmetellyt takajalkojeni asentoa, kun vetäessäni takajaloista puuttui viimeinen työntö. Takapää oli vähän jumissa, joten töpöttelin vain. Kisoissa virettä ei saatu millään nousemaan, jäävissä liikkeissä istuin hyvin hitaasti ja maahanmenokin oli harvinaisen kömpelöä. Yleensä pieni nyppäisy tehoaa vireen nostamiseksi (jos se siitä on kiinni), mutta nyt katsoin äippää kipeillä silmilläni, että "en mä mamma pysty!". Äippä sai urheiluhierojan numeron ja aika saatiin varattua vasta ensi tiistaille, kun kokeessa olisin kuulemma ollut muutoin perässä raahattava veltoista veltoin sakemanni.

Myöhään illalla iskä huomasi takapäässäni jotain limaa ja ihmetteli sitä äippälle, että taas se on nututtanut karvojaan. Äippä huomasi, ettei kyseessä ollut syljeneritys, vaan peräaukosta valunut lima. Keskiviikkoaamuna soitettiin varmuudeksi eläinlääkäriin, kun ei tuollaisista limoista ikinä tiedä. Kaiken kukkuraksi minulla oli vieläkin kipeät, lasittuneet silmät ja ilmeisesti vähän lämpöä. Menimme illalla tarkastukseen, missä lääkäri oli alusta alkaen siinä uskossa, että lima oli tullut emättimestä. Vatsa ultrattiin ja siellä huomattiin yli 1cm pituinen kohtu, joka ei olisi pitänyt näkyä ollenkaan, jos kaikki on hyvin. Muutamassa kohtaa selvästi aristelin vatsaani, joten kaikki ei tosiaan ollut hyvin. Lisäksi suolessa havaittiin kaasua. Siksiköhän olen syönyt parina päivänä tuoretta ruohoa.. Kun lääkärille vihdoin selvisi, että lima oli tullut peräaukosta, se myös tutkittiin, mutta siellä ei havaittu mitään poikkeavaa ja uloste oli normaalia. Tulehdusarvot olivat 9 (normaalit), mutta eläinlääkäri määräsi antibioottikuurin (sekä kipulääkettä takapäähäni), jottei tulehdus pahenisi, muuttuen ilmeisesti jopa kohtalokkaaksi.

Diagnoosi oli kohdun limakalvon tulehdus ja suosituksena leikkaushoito eli sterilisaatio. Leikkausaika saatiin varattua nopeasti, jo ensi keskiviikoksi. Sitten koittaakin pitkä toipumisjakso, vähintään kuukausi, jos kaikki menee hyvin. Kyseiset leikkaukset ovat kuitenkin rutiinileikkauksia ja koirat ovat selvinneet niistä yleensä melko nopeasti. Hieronta-aikakin siirtyy toipumisajan jälkeen, jos ei mitään ihmeparannusta tapahdu. Hieroja määräsi minulle tosiaan rasituskiellon, jota tietysti yritän uhmata niin paljon kuin mahdollista. Tänä aamuna 10 minuutin mittainen pupun perässä juokseminen taisi kuulua juuri tähän kategoriaan...

Kokeet jäivät siis tältä keväältä. Äippä kun niin toivoi, että saisi kokeen suoritettua ennen kesää, koska sitten ei tiedä, milloin seuraavaksi pääsee edes treeneihin. Nyt olisi ollut hyvä tuomari ja muutkin olosuhteet (äippä osasi kaavion ulkoa ja minä puolestani liikkeet) saada hyväksytty arvosana, mutta minkäs teet. Tai no, pahaa enteilevä mörkökausi (ilmeisesti taas juoksut tulossa) alkoi tällä viikolla, joten ei siitä hyväksytystä arvosanasta olisi mitään taetta ollut, kuten ei muutoinkaan. Toisekseen on hyvä saada tämä leikkaus pois alta, kun se olisi jossain vaiheessa (ehkä syksyllä) kuitenkin eteen tullut. Se oli hyvin pitkälti tuurista kiinni, että kohtutulehdus löydettiin ja että äippä ylipäätään vei minut eläinlääkäriin. Pääasia on se, että minut saataisiin kuntoon.

On tai off

Omaan aivan uskomattoman kyvyn haistaa töllön (=vähän tai vähän enemminkin käytetty nenäliina) iskän taskusta. Äippällä näitä ei ole, joten kaikki löytämäni töllöt täytyy viedä iskälle, koska äippä ei suostu niitä ottamaan vastaan. Useimmiten kuljen valkoinen töllö pilkottaen suussa ja ilmeeni on "hei kato, mä löysin tän". Jos jostain syystä kumpikaan ei ole huomannut ryöstöretkeäni, natustan sen pieniin ja sitäkin pienempiin osiin. Kasa löytyy sitten joskus ja se on yleensä siivottu huomaamattani pois. Tässä pientä esimakua kyvyistäni (huomatkaa, kuinka venyvää voi iskän slögäreiden taskut olla):

Ja hetkeä myöhemmin...

Off

***

Pihaan saatiin taas uutta näköä (tai tulevaisuudessa toivottavasti näköestettä), kun iskä ja äippä päättivät laittaa pihaa kuntoon. Syksyllä äippä oli päättänyt, ettei pihaan tule uutta nurmea, joten maa haravoitiin ja kalkittiin, jotta iskän ja äippän näkemä nurmikko saisi vähän elantoa. Minä en mitään nurmikkoa ole nähnyt puoleen vuoteen. Päättivät myös hankkia pari tyrnipuskan taimea, kun syksyllä istuttamat aitataimet ovat syystä tai toisesta (kuulemma sama tuhon lähde kyseessä) harventuneet.

Virallisena valvojana ja auttavina tassuina toimin minä tietysti. Minusta oli korvaamatonta apua kuoppien kaivuussa sekä juurakoiden repimisessä. Muusta puhumattakaan...

Uudet tyrnipuskat (poika ja tyttö), jotka ovat osittain saaneet olla rauhassa.

Lupsakka pihavahti, kunnes joku lähellä tai kaukaa kävelee ohi. Minun pihapiirissä (reviiri voi olla huomattavankin laaja...) ei hipsutella! Voitte toki tulla tänne portin sisäpuolelle leikkimään.
Ja mikäs se tämä näky sitten on? Iskä ei malttanut katsoa kuoppaista pihaa ja haki valtavan määrän multaa ja nurmikon siemeniä. Täten auttamatta minulle tuli pihakielto. Istun toisinaan lasin takana, josko siemenet olisivat jo kylväneet. Tahtoo pihalle!

Näin rentoutan itseäni kovan urakan jälkeen.

Huom! Tassut pysyvät yhä lattialla, paitsi jos äippä sattuu olemaan pidempään toisessa huoneessa ja jalat vain notkuvat alla. Kyseisenä iltapäivänä iskä heräsi päiväunilta ja nautti jalkojeni tuomasta lämmöstä, kunnes katsoi jalkopäähän, jossa huomasi minun olevan kokonaan pienellä kerällä. "niin, mää tulin tähän sit lopulta, kun jalat petti alta, niin en mää sit viittiny sua herättää, et olisin lupaa kysyny". Aikomukseni ei ollut tulla edes heti alas. Voi inhimillistyksen ensiaskeleita...

Sunnuntaikoulutuksen antia

Äippä ilmoitti minut alaosaston maalimiehen pitämään tottelevaisuuskoulutukseen, kun arveli minun hyötyvän vieraasta kouluttajasta ja saavansa itse apua ja ohjeita koulutukseen. Kukin ohjaaja sai "hoidettavakseen" yhden ongelman. Ongelmina äippä listasi seuraamisen, siinä edistämisen sekä kontaktissa pysymisen. Heti ensimmäiseksi kouluttaja kiinnitti huomion siihen, etten päästänyt pallosta irti heti, vaan vastan kahden käskyn jälkeen.
Avainsanat: vire, palkka, kehu, pakote

Vaihe 1. Jotta "irti, irti, irti" -käskyä ei satelisi, harjoiteltiin seuraavaa: kesken leikin (pallo suussa) "istu"-käsky, äippä siirtyi rauhallisesti (jotta pysyisin paikallani) viereeni, silitteli kyljestä, seurasi "irti"-käsky, jota en totellut. Nyppäys nivusesta, pudotin pallon ja jäin istumaan, jolloin äippä odotti sekunnin pari ja vapautti minut. Leikki jatkui. Nyppäys tuli tehdä joko niin, että ensin sanottiin "irti" ja jos en totellut, niin sitten nyppäys ja "irti" -käsky samaan aikaan. Vaihtoehtoisesti (jos halusi irtipäästämisen nopeammaksi) jo ensimmäisellä kerralla käsky ja nyppäys. Jokaisen onnistuneen suoritusvaiheen (istuminen, irtipäästäminen, paikallaolo) jälkeen pitäisi kehua, jotta tiedän, että teen oikein. Ja sitten sama harjoitus kehujen kanssa... Tehokeino istumiseen on se, että jos en istu, äippä nappaa alaselän karvoista ylös, jolloin luontaisesti teen istumisliikkeen. Luontaisesti myös istuin seuraavan kerran käskyn kuullessani. Nyppäämisessä/nappaamisessa pitää olla ehdoton, vähän sinnepäin ei riitä, koska tarkoituksena on opettaa, että käskyn jälkeen minun on mahdollista taas tavoitella palloa. Jos koira huomaa, että käskyä seuraa aina se, että pallo laitetaan taskuun (seuraa tottelevaisuusliike), ei siitä olekaan mitään järkeä heti irroittaa. Inhoan tuota nyppäystä, mutta se toimii, kun saan kehuja ja palkan pienellä viiveellä.

Pakotteen merkitys on siis se, että koira ohjataan oikeaan toimintaan/paikkaan ja vapautetaan tsäh-merkillä (äippän vapautuskäsky), jota välittömästi seuraa palkka, jotta koira tietää, mitä sen olisi pitänyt tehdä. Liiallisella pakotteella (jota ei seuraa palkka) koira saatetaan ajaa hitaaseen ja flegmaattiseen toimintaan (väistää liikaa, yleisilme "häh"; omistaja toivoisi jostain syystä lisää poveria) ja epäjohdonmukaisella toiminnalla koira ei tiedä, mitä siltä vaaditaan (yrittää jotain, silmät pyörii päässä ja luimistelee; ohjaaja luulee, että koira on tonttu). Älkääkä suinkaan luulko, että tässä puhutaan nyt kokemuksen syvällä rintaäänellä... Koira mieltää pakotteen inhottavaksi, mutta kuuntelee sitä tarkkaavaisemmin omistajaansa, jos toiminta on johdonmukaista ja palkitsevaa.

Vaihe 2. Seuraavaksi siirryttiin seuraamiseen. Sitä tosin ei päästy harjoittamaan kahta askelta pitempään, kun olen vielä siinä opetusvaiheessa, jossa kontakti pidetään, kun käsky kuuluu. Harjoitus eteni näin: "sivu" (perusasento), "seuraa", "ei" (jos takapuoli nousi maasta lähtöasentoon), uusi "seuraa" -käsky, taas "ei", jos takapuoli nousi. Sitten kun ei noussut, niin palkka välittömästi ja hirmuiset kehut. Opin tämän aika äkkiä.

Vaihe 3. Seuraava vaihe oli se, että äippä otti pari askelta (hihna vasemmassa kädessä) ja kun edistin, seurasi "ei" (joka nyt unohtui silloin tällöin sanoa) ja pakote (liian myöhään). Kun olin oikeassa asennossa sivulla, äippä vapautti. Yksinkertaista minulle, äippälle ei. Siksi kouluttaja ottikin hihnan omiin käsiinsä (kulki takanani) ja äippän oli tarkoitus vain sanoa "seuraa" ja "ei" edistäessäni, jolloin kouluttaja antoi pienen pakotteen, mutta sitä kieltoa ei koskaan kuulunut. Kuinka vaikeaa tuo nyt voi olla? Tämän takia asiat pitää sisäistää, ennen kuin näitä harjoitellaan. Juju ymmärretty, mutta sisäistetty ei.

Sitten vielä vireestä. Koiranhan tulisi olla koulutustilanteessa oikeassa vireessä, jotta se viitsisi tehdä jotain. Jos äippä vaatisi heti unien jälkeen vaikka istumista, menisi tovi, ennen kuin edes tajuaisin, mistä se puhuu ja sitten pitäisi vielä toimia. Ei onnistu. Ja äippä on hermona. Käskyn opettamisen jälkeen, jolloin koira osaa tehdä asian, siltä voidaan vaatia sitä ja kouluttaa mahdollisimman korkeassa vireessä, jotta liikkeestä tulisi nopea, eikä passiivisia vaiheita (tylsiä hetkiä) olisi. Jos koira sattuu haukottelemaan, se ei ole oikeassa vireessä. Lyhyt hetsaus (leikitään pallolla ja annetaan tavoitella, muttei tungeta suuhun), jonka jälkeen joku käsky, pieni odotus, jotta koira oikeasti tekee niin kuin käsketään, sitten vapautetaan, leikitään ja revitellään. Tätä harjoitusta muutaman kerran. Ja jotta sen pallon saa suustani, joutuu palaamaan vaiheeseen 1.

Avainsanat: johdonmukaisuus, määrätietoisuus ja tunnetta peliin.

Peiliin on katsomista, mutta ihan aina sitä ei ihminenkään osaa tehdä asialle mitään tai edes jotain. Siksi näitä kursseja järjestetään, onneksi. Vaikka äippän kanssa leikkiminen on parantunut huomattavasti (tarjoan melko aktiivisesti patukkaa tai palloa, enkä lähde liitelemään muualle paitsi ihan pikku lenkin vaan), äippällä menee motivoimiseen runsaasti aikaa ja vaivaa. Koulutuksessa äippän tulisi olla johdonmukaisempi, määrätietoisempi (keinot siihen, jos en tottelekaan) ja käskyjen/toimintojen tulisi olla ehdottomia. Enemmän tunnetta peliin! Kiellot kieltoina ja kehut kehuina, niin ei tule sekaannuksia, että no jos sä sit seuraaval kerral tekisitki näin, ku nyt ei onnistunu?... Tuon koulutuksen jälkeen äippä sanoi tietävänsä, mitä seuraavaksi aikoo kanssani tehdä. Jäämme innokkaina odottamaan tuloksia :)

***

Tuloksista puheenollen, saimme kennelliitosta virallisen lausunnon lonkkakuvauksista. Selkä terve, kyynäreet 0/0, mutta lonkat tulivat takaisin C/D (oikea huonompi). Eläinlääkäri ei tuolloin havainnut viitteitä alkavasta nivelrikosta, joten tulos johtunee ilmeisesti reisiluun pään ja lonkkamaljan epätasaisuudesta, mikä on kuvistakin nähtävissä. Harmin paikka, mutta näillä mennään. Äippä arvelee, että luonne korvaa pienet epätasaisuudet..

Ykkönen!!!

Viimeviikkoiset tokokisat jouduttiin perumaan doping-karenssin takia. Äippä sai varasijapaikan oikeisiin toko-kisoihin ja muisti sitten, että minuthan oli pari viikkoa sitten nukutettu hampaan poiston takia ja näin ollen olisin ollut selvästi dopingin alaisuudessa (karenssiaika tässä tapauksessa 28pv). Meillä oli kuitenkin mahdollisuus treenata kisoja varten toko-ryhmän järjestämässä "leikkimielisessä" kisassa.

Äippä oli kaikin puolin tyytyväinen suoritukseeni, vaikka pientä jännittyneisyyttä olikin ilmassa. Yhtään kunnon perusasentoa en kesken liikeiden tehnyt, mikä oli aika yllättävää. Tätä on harjoiteltu nyt parisen viikkoa ja tilanne on paranemaan päin. Pk-treeneissäkin ohjaajat sanoivat, että äippän maha on häiritsevä tekijä kontaktissani. Yritäpä ite saada kummun läpi katsekontaktia, pakkohan siinä on alkaa poikittaa, että "oossäsiellä, mä oon tässä?". Harjoitus on ollut seuraavanlainen: "sivu"-käskyn jälkeen jos jään vinoon, äippä ottaa askeleen eteenpäin ja toistaa samalla käskyn. Ja tätä niin kauan kuin olen suora ja sitten huisi palkka. Harjoitus vaatii toisen henkilön katsomaan, olenko vinossa vai en. Yksin ei kannata, muuten on vaarana palkata virheellisestä suorituksesta (kokemuksen syvällä rintaäänellä). Jos otan häiriötä eli en pidä kontaktia, äippä ottaa askeleen eteenpäin ilman käskyä, jolloin huomaan, että olen menettänyt palkan. Muutaman harjoituskerran jälkeen hoksasin tämän ja jäi harmittamaan. Tulos: suora perusasento sillä erää.

Vino ja liian edessä Sama sivulta katsottuna

Toko kisan tulokset:

1. Luoksepäästävyys: täysi kymppi

2. Paikalla makaaminen: pysyin 2 min, mutta ennakoin sivulle tulon
2. Paikalla makaaminen (ei arvosteltu): pysyin 2 min ja tulin käskystä sivulle
3. Seuraaminen kytkettynä: perusasento hyvä, melko tiivis kontakti, kesken liikkeiden perusasennot vinot
4. Seuraaminen taluttimetta: sama kuin yllä
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: hidas maahanmeno, piti kurkata, jäikö taakse jotain, tulin käskystä sivulle (vinoon)
6. Luoksetulo: erinomaisen hyvä, innokas ja hyvä perusasento
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: pysähdyin, mutta otin kolme lisäaskelta
8. Estehyppy: koituu meidän turmioksemme (alla kuvat), hyppäsin joo, mutta niin vinoon, että olin nipin napin esteen puolella
9. Kokonaisvaikutus: kiitettävä

Näin se etenee:

Vino hyppyasento

Lopputulos: tämä

Motivaatio riitti yllättävän hyvin, kun palkkaa ei herunut kuin liikkeiden lopussa (yksi nakkipala). Suoritukset kuvattiin ja jokainen sai levykkeen kotiin katsottavaksi, jotta äippäkin saisi jotain palautetta. Vasen käsi lerpattaa yhä, vaikkakin nyt vain pääni yläpuolella (aikaisemmin palkkauksen takia vasenta kättä pidettiin pääni vasemmalla puolella), mutta häiritsi toisinaan suoritustani, kun käsi osui korviin. Äippän tulisi nyt opetella pitämään käsi suorana reittä vasten myös seuraamisen aikana. Toinen harjoittelemisen arvoinen asia on koiran viereen tuleminen jäävien liikkeiden jälkeen (kohdat 2, 5 ja 7), jotta minun olisi helpompi tulla suoraan äippän viereen eikä hakea perusasentoa itsenäisesti. Kengän kärkien tulisi siis olla ilmeisesti (täytyy testata vielä) kyynärpäitteni kohdalla.

Toisen ryhmän saapuessa minun piti suorittaa vielä toinen paikallaolo (siitä syystä kaksi kakkoskohtaa), kun suoritukseen tarvittiin kolme koiraa. Vasemmalla puolella oli borderterrieri, oikealla göötti. Borderin olin jo aiemmin nähnyt, joten tuo göötti kiinnosti kovasti. Meidät jätettiin taas makaamaan paikalleen. Sitten oikealta puolelta alkoi kuulua jotain vinkunaa ja lopulta mitä ihmeellisintä murinaa, joka siinä vaiheessa sai pääni kääntymään yllättyneenä göötin suuntaan, että "mitäs tuo on". Äippä toivoi, etten prosoidu göötin ääntelyistä, mutta kun tämä toistui muutaman kerran, äippä ja omistaja eivät pystyneet enää hillitsemään itseään, vaan purskahtivat nauruun. Minä siis hillitsin itseni, äippä ei. Mainittakoon tässä vielä se, etten reagoi enää ryhmäläisten ääntelyihin, kun olen karaistunut.

Yhteispistemäärä oli 184 ja näin ollen olisimme saaneet ykköstuloksen, jos kisat olisivat olleet oikeat (raja 160p.). Jee! Saimme muistoksi pokaalin, ERI-ruusukkeen, toko kilpailukirjan ja sääntökirjan! Nyt vaan kilpailuihin ilmoittautumaan.

Voittaja!
***

Kontrollikäynti eläinlääkärissä meni kivuttomasti. Iho oli selvästi parantunut, mutta antibioottikuuria päätettiin jatkaa vielä viikolla. Lisäksi lääkäri määräsi antihistamiinia, joka jollain koiralla toimii, jollain ei ja saattaa sivuoireena aiheuttaa valtavaa väsymystä. Hetken tarkkailtuaan lääkäri katsoi äippään ja sanoi, ettei se varmaan tällä koiralla ihan niin pahasta olisi. Äippä ymmärsi yskän ja sanoi syöttävänsä vähintään viikon ajan. Antihistamiini tehosi heti ja rapsutukset jäivät sille tielle. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan. Kylkiä koristavat vielä harmaat melko karvattomat laikut, joten täytyy nyt katsoa, miten sen SPL-erikoisnäyttelyyn ilmoittautumisen kanssa tehdään. Aikaa on tiistaihin ja siitä vielä parisen viikkoa.

Lonkat

Perjantaina olin virallisissa lonkkakuvauksissa. Tällä kertaa minut vain rahoitettiin, mutta heräämisen jälkeen olo on usein kamalampi kuin nukutuksen jälkeen. Saimme yhden epäonnistuneen kuvan mukaan, jossa toinen jalka on vino ja näin ollen lonkat eivät ole optimaalisessa asennossa.

Lonkat ja lanneranka

Minut tuotiin reporankana odotustilaan heräämään ja äippä meni sillä aikaa katsomaan röntgenkuvia. Kyynäreet olivat erittäin hyvät, selkä oli myös terve (lannerangan kohdalla sakemanneille tyypillistä, mutta normaalia gappia eli vissiin jotain aukkoa), mutta lonkat eivät riemastuttaneet ainakaan eläinlääkäriä. Eivät ole priimat, mutta eivät myöskään sököt. Lonkkanivel ei istu lonkkamaljassa täydellisesti, mistä johtuu nuo kuvassa olevat hankausjäljet (viivat). Lonkkakuvat lähtevät kennelliittoon arviolla C/C, mutta virallisia tuloksia vielä odotellaan. Ne voivat vielä muuttua suuntaan jos toiseen. Lääkärin mielestä löysät lonkat eivät rajoita mitenkään elämää tai liikkumista, mutta hyvä se on tietää. Pääasia on siis se, että äippä näki kuvat, jottei tarvitse miettiä, mitä vuoden tai viiden vuoden päästä pitäisi tehdä. Elellään siis normaalia aktiivista elämää, kuten tähänkin asti. Niin, ja tuohon löysyyteen saattaa vaikuttaa ainakin vähän nuo juuri loppuneet juoksut...

Juuri kun kuvat oli käyty läpi, aloin kovan (kirjaimellisesti) sydäntäsärkevän ulvonnan viereisessä odotustilassa. Seisoin siinä korvat suippona taaksepäin ja itkin äippäääää! On se kumma, kun annetaan heräämispiikki ja sitten lähdetään livohkaan. Pysyin juuri ja juuri pystyssä, mutta silti piti päästä tontturoimaan ympärilleen. Äippä joutui siinä vielä kertaalleen käymään toisessa huoneessa ja minut jätettiin joidenkin tyttöjen vartioitavaksi. Äippä kuuli minut koko ajan. Kun hän tuli takaisin, siinä oli jo neljä työntekijää ympärilläni rauhoittelemassa ja pitämässä minusta kiinni. Kiitos ja hei, oli mukava tavata. Koko loppupäivä meni nukkuessa ja horjutessa joko seisovilteen tai istuvilteen, mutta illalla olin jo sitä mieltä, että sapuskaa tänne. Ei tullut, vaikka nuolin monta kertaa tyhjää kuppia.

Hammas

Pari viikkoa sitten äippä tarkisti pitkästä aikaa hampaani ja huomasi yllätyksekseen hieman erinäköisen kaluston. Selitys siipien nirsoilulle selittyi lopulta: ylähampaani oli haljennut. Kukapa sitä söisi jäisiä siipiä murtuneella hampaalla.. Maanantaina pääsimme näyttämään hammastani ja eläinlääkäri totesi, että se on syvältä (ytimestä asti) ikenen sisältä haljennut, joten ainoa hoito on koko hampaan poisto. Onneksi kyseessä ei ole mikään kulmahammas, vaan ihan tuo pieni P2.

Näyttää ja tuntuu ilkeälle

Viikko sitten perjantaina minut nukutettiin ja hammas leikattiin pois. Jälki on siisti ja siinä on nyt kaksi tikkiä. Samaan syssyyn iholtani otettiin raape-, sively- ja teippinäytteitä, kun karva on paikoin todella kuiva, karhea ja iho rikki (nututuksen jäljiltä harmaat laikut kyljissä). Ilmeisesti ainakin osittain syynä on tämä valeraskauden loppuvaihe, joka sai taas hormoonit hyrräämään, sillä yhtäkkiä viihdyin omissa oloissani ja vieläpä häkissä, nukuin käytännössä katsoen koko ajan, lenkeillä minusta kuoriutui rähinäroope, maitoa tuli nisistä ja sitten samaan aikaan iho meni kyljistä pahan näköiseksi. Tässä järjestyksessä.

Raapenäytteissä ei löytynyt onneksi hiivaa tai ulkoloisia, mutta sively- ja teippinäytteissä oli runsaasti bakteereita. Tiedä sitten, mikä on syynä. Seurauksena antibioottikuuri. Hampaan poiston takia saan syödä vain pehmeää ruokaa kaksi viikkoa ja palloleikit on kielletty. Onnea koulutuksiin. Keppien kantelu ja järsiminen lenkeillä on myös kielletty, mikä johtaa luonnollisesti irti- ja ei-sanan viljelyyn. Kontrolliaika on tiistaina ja silloin päätetään jatkosta (antibiootit, iho yms.).

Nukutuksesta uupuneena

Emmää jaksa koko aika

Sunnuntaiaamuna äippä ja iskä huomasivat, että minulla on ihan uusi ote elämään ja suuntasimme kahdeksi ja puoleksi tunniksi Nuuksioon. Ihana ilma ja olin niiiin energiaa täynnä. Ensimmäisiä ihmisiä piti vähän pitää silmällä, jos sieltä tulee niitä maagisia käsimerkkejä (tule luokseni, tule luokseni), mutta loppumatkasta en noteerannut ketään. Hädin tuskin omistajiani.

los poseeraus
Uppohankiloikkaa

Muuten hyvä, mutta metriä liian aikaisin

Sammakkovoltti

Jyväskylän erikoisnäyttely

Perjantaina matkattiin Jyväskylään tietämättäni osallistumisestani saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelyyn. Yötä olimme hotellihuoneessa, jossa nykyisten tupakkakriteerien perusteella ikkuna piti avata edes sauhuttelun ajaksi. Iänikuinen perinne on ollut se, että jos poltat tai omistat koiran, pääset samaan huoneeseen, koska jos omistaa koiran, ei voi muuten kärsiä mistään hengitysvaikeuksista tai olla allerginen/herkkä hajusteille, myös pahoille sellaisille. No, äippä ja iskä ei saanut henkeä 12h, mutta onneksi aamulla oli aikainen lähtö näyttelypaikalle.

Hotellivierailu oli ihka ensimmäiseni ja sen mukaisesti tietysti käyttäydyin. Äippä ehti siis moneen kertaan hengittää syvään (huoneen ulkopuolella) ja järkeistää toiveitaan vaihtokaupoista parempaan versioon. Tiestysti vaihtokaupan huonona puolena on se, ettei koskaan tiedä tarkalleen, mitä saa, joten samassa perheessä ollaan. Eli, jos tullaan huoneen ovesta ulos/aulan ovesta jompaan kumpaan suuntaan, täytyy olemassaolostani varoittaa "puh puh" tai "PAU", varsinkin kun olen niin äkäinen luonteeltani. Äippän mukaan varoitukseni taitaa lähinnä olla sitä, että "olisko täällä ihmisiä, joiden päälle hyppiä tai koiria, joiden kanssa leikkiä?". Kaikkein rohkein vetoni oli kuitenkin hotellin huoneessa, kun huomasin äippän ja iskän lähtevän jonnekin ilman minua. Samalla, kun ovi sulkeutuu, aloitan sydäntäraastavan hätähaukun ja ulvon kuin susi: "täältähän ei lähdetä ilman minua, ette te pärjää siellä, uskokaa nyt, yhyy!". Muutaman poissaoloharjoituksen jälkeen istuin häkissäni hiiren hiljaa tietäen, että sieltä ne tulevat. Helpotus iskälle, joka ei voinut uskoa, että matka kaikenkaikkiaan sujui loppua kohden kiitettävästi. Elämässä pitää olla vähän säpinää!

Perjantai-illan tunnelmat, yön nukuin lattialla...

Näyttely oli hevostilalla maneesissa, jossa hiekasta löytyi kaikenlaista syötävää. Esittäjänä toimi joku pro-ihminen, joka sai esitettyä minut todella hyvin. Seisominen sujui oikein mikkomallikkaasti, mutta ravaamisessa olisi paljon parantamisen varaa. Jos olisin malttanut kulkea oikeaoppisesti, ties miten hyvin olisinkaan sijoittunut. Ajoittain ravasin todella hyvin, mutta laukaksi/muuksi sähläilyksi meni sitäkin useammin. Iskä ja äippä toimivat avustajina, jotka vislasivat kehän toisesta päästä kumpikin. Sain ulkopuolisilta positiivisia kommentteja kulkemisestani, käytöksestä ja kunnostani. Ehkä se edellinen tapaaminen oli järkyttänyt kasvattajani ja nyt siis huokaisi helpotuksesta, kun karva oli kasvanut juoksujen jälkeen ja lihakset olivat kehittyneet etu- ja takapäähän...

Hampaat ja tatuointi tarkastettiin kehässä ryhmäliikkeiden yhteydessä. Tämä liike on pravurini, kun se pienestä pitäen on minulle opetettu. Kun tuli minun vuoroni, katsoin ensin, mitä se aikoo tehdä ja ojensin varmuudeksi sille tassua niin, että "ota nyt sitten tassukin". Voi onneton... Laukaisuvarmuus tuli myös testattua siten, että kuusi koiraa kerrallaan piti seistä paikallaan, kun kuuden metrin päässä upseerimies ampui starttipistoolilla (ihan varmuuden vuoksi). Olin kehässä myös muiden testaamisen ajan, joten siitäkin tuli hyvää treeniä. Jotkin koirista höristelivät korviaan, mutta minulla oli muuta tekemistä haistellessani maata ja ollessani vähän muissa maailmoissa. Sillä hetkellä hyvä. Muuten pompouteni saattaa joskus ärsyttää...

Maneesi

Kuuluin nartut 12-18kk luokkaan, jossa osanottajia oli runsaat 18 kpl. Minun ei oletettu pärjäävän, mutta perheessä toivottiin salaa, etten olisi ihan huonoinkaan. Enkä ollutkaan!

"keskikokoinen, keskivoimakas, riittävä pigmentti, hyvä pää ja ilme, korkea säkä, kiinteä/suora selkä, hyvin asettunut lantio, hyvät kulmaukset, yhdensuuntainen edestä ja takaa, hyvät liikkeet".

Kuusi ensimmäistä sai palkinnon, 13 ensimmäistä erittäin hyvän ja loput hyvän (Gut), paitsi viimeinen, joka luokiteltiin pitkäkarvaiseksi. Sain siis arvosanan SG (Sehr Gut) eli Erittäin hyvä. Ei pöllömpi tuomio amatöörille, jolla ei ole treenattu seisontaa saati sitten tuota kävelyä, mitä nyt vetolenkeillä muutama kerta viikkossa, jos se lasketaan. Todella hyvä suoritus, äippä ja iskä kiittää!

Kooste

Koulutuksen tilannetta täytyy valottaa välillä koosteen merkeissä. Jotta äippäkin osaisi hahmottaa ongelmatilanteita (tarkoituksella monikossa) tai oikeastaan löytää ratkaisuja niihin. Seuraava kilpailu taitaa olla tokon merkeissä, kun BH-kokeeseen on vielä matkaa. Pattitilanne on seuraamisessa ja kun sen saa kuntoon, niin sitten voimme mielestäni mennä kokeeseen. Tietysti samaan aikaan, kun toinen taito kehittyy, taantuu vastaavasti joku toinen taito. Näin pidän yllä sellaista tasapainoa, niin kuin jing ja jang (kiinalaisia koirarotuja).

Perusasento: useimmiten olen suorassa, mutta tahdon poikittaa ikään kuin palkka tulisi aina oikealta... Äippä vaihtoi palkkauksen vasemmalle puolelle ja perusasento on parantunut.

Toko-liikkeet:

1. Luoksepäästävyys: osaan pysyä jo paikallani ja katson vain muutaman kerran tulijaan. Tätä ei kokeilla perheenjäsenten kanssa... tietävät seuraukset.
2. Paikalla makaaminen: menen innokkaasti maahan ja tällä hetkellä pysyn siinä, vaikka äippä menee kauas. Aikaisemmin kun nousin istumaan, jos tylsistytti. Takapalkkaus toimii erittäin hyviv, joten palkat purkkiin vain!
3. Seuraaminen kytkettynä: katsekontakti? Mikä? Seuraa -käskyn kuuluessa tapitan äkkiä maahan tai johonkin muuhun, sitten nostan pikkuhiljaa katseeni äippään. Jotta äippän ei tarvitsisi ottaa uutta käskyä käyttöön, joutuu hän nyt opettamaan käskyn merkityksen uudestaan. Olemme vaiheessa, jossa äippä sanoo käskyn ja vaatii katsekontaktia koko ajan (yllätys) ennen kuin otamme askeltakaan. Olemme melkein päästy vaiheeseen, jossa otamme yhden askeleen, saati sitten seuraan kunnolla. Jos palkka on ruoka ja sitä pidetään joko pääni vasemmalla puolella tai ylhäällä linjassa, niin etten poikita tai edistä, katsekontakti pysyy oikein hyvin. Hmm.

4. Seuraaminen ilman hihnaa: edellisen tavoin
5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: en käsitä käskyä samaksi kuin kohdassa 2. Viimeeksi äippä karjaisi käskyn ja seuraavan kerran menin maahan. Ongelma ei siltikään ole poissa, kun teen sen kuin hidastetusta filmistä. Mitä tehdä? Harjoitusta, harjoitusta, ensin paikallaan, sitten muutaman askeleen kanssa!
6. Luoksetulo: tulen nopeasti luo ja asetun sivulle suoraan. Useimmiten tähän innokkaaseen harjoitukseen lopetamme treenit.
7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: pysähdyn kyllä, joskus heti, joskus viiveellä. Harjoitusta!
8. Estehyppy: kaarran hypyssä oikealle. Tätä on harjoiteltava patukan tai pallon kanssa, jotta menen tarpeeksi pitkälle ja suoraan eteen.

9. Kokonaisvaikutus: erittäin innokas, haihahteleva ja energinen! Tykkääköhän tuomari?

Tokossa harjoitellaan nykyään avoimen ja voittajaluokan liikkeitä, näiden alokasluokan liikkeiden mukana. Saadaan vähän innokkuutta ja monipuolisuutta harjoitteluun. Tänään kokeilimme voittajaluokan liikkeistä ristikkäistä seuraamista (muutama askel vinoon vasemmalle/oikealle), peruuttamista (perusasennosta liikutaan taaksepäin pari askelta) sekä kaukokäskyjä (perusasennosta maahan, äippä kulkee eteen ja käskee nousta istumaan ja sitten taas maahan). Molemmat menivät oikein hyvin, varsinkin tuo sivuttain seuraaminen, kun äippä on harjoittanut takapääni liikuttavuutta. Hyvä me! Kyllä meistä hyvä tulee.

Huomenna on lähtö Itä-Suomeen äippän kummitypyn synttäreille. Äippä meinaa vielä tänään pestä minut hoitoshamppoolla, ei siksi, että näyttäisin synttäreillä hyvältä, vaan siksi, että turkkini on likainen, tahmainen ja kutiaa niin hiivatusti. Sitä nimenomaan. Korvaan laitettiin taas eilen mömmöt ja jo auttoi.

Miehen metsästys, vai menikö se toisinpäin?

Viitisen tuntia tuli vietettyä tänäänkin metsässä haun merkeissä. Oma osuus kesti noin 45 minuuttia, 3h istuin autossa mantteli päällä (kuvaa en laita, kun se on aika hoopo) ja lopuksi menimme seisoja-kaverin (pari kuukautta minua vanhempi) kanssa tunnin lenkille. Äippä ostikin viitan vain autossa oloa varten, jotta vältyttäisiin urheiluvammoilta sun muilta. Kylmät lihakset ja lähtöspurtit eivät ole hyvä yhdistelmä. Pieni kertaus viime kerrasta: keskittymiskykyni tai pikemminkin sen puuttumisen vuoksi alussa otettiin yksi tuuli-ilmaisu ennen varsinaisia lähetyksiä. Ukko oli väijymässä pusikossa ja minähän sain hajun jo monen kymmenen metrin päästä. Sen jälkeen keskityin aivan eri tavalla kuin aiemmin (jolloin en siis keskittynyt, vaan kiersin vähän ylimääräisiä lenkkejä ukkoa etsiessäni) ja haamut onnistuivat erinomaisen hyvin.

Tällä kertaa ei tuullut, joten menimme suoraan keskilinjalle lähestyspaikkaan. Ensimmäiset ukot olivat haamuja ja säntäsin hullun lailla heidän perään. Palkkana käytettiin tänään aluksi uutta energiaruokaani rasiassa (pitää mennä maahan ja odottaa papanoita yksi kerrallaan) ja sitten lelua, jolla leikittiin. Kolmannen maalimiehen kohdalla otin vain muutaman papanan ja jäin tuijottamaan maalimiestä siihen tapaan, että "kyllä mä tiedän, ettei tämä tähän jää, pallo tänne!". Valmiiden maalimiesten kohdalla usko meinasi loppua kesken, kun maalimies ei ollutkaan tuttuun tapaan 25 metrissä, vaan syvemmällä 50 metrissä. Pälyilin sekä vasemmalle että oikealle, eikä näkynyt. Niin kauan minun annettiin itse tehdä töitä, kunnes tulin pyytämään apua ja äippä lähetti minut uudestaan samaan suuntaan. Upeita kehuja sateli, kun ukko löytyi. Lähetykset onnistuivat ihan kiitettävästi, vaikka äippä sähläsikin. Yksi ohje äippälle: kun tulen ukon luota keskilinjalle pallo suussa, voi hän sanoa vain "oisko lisää?", "mentäiskö ettii lisää maalimiehiä", eikä "IRTI", "TÄNNE" jne, kun en sitä palloa tuo automaattisesti, ikinä. Tulosta pitäisi saada miellyttävä ja kannattava eli kannattaa tuoda pallo äippälle, niin pääsee ehkä hakemaan lisää miehiä metsästä.

Äippän tulisi pikku hiljaa miettiä ilmaisutapaa eli kumpi minusta tulee, rulla- vai haukkuva koira. Maalimiesystävällisempi on tuo ensimmäinen, kun pitäisi hakea vaan se rulla (kumipötkö) ukolta, sännätä äippän luo ja sitten mennä yhdessä näytölle. Eli kaulaani kiinnitetään pitkä liina (kuten jälkiliina) ja äippä juoksee perässäni ukon luo, jolloin saan palkan. Jälkimmäisessä ukon löydyttyä minun pitäisi haukkua maalimiehen edessä niin kauan, kunnes äippä tulee paikalle ja saan palkan. Palkan saan aina harjoituksissa, mutta kokeissa, jos sinne asti koskaan pääsen, ei tipu mitään. Ohjaajan mielestä minusta tulisi erinomainen rullakoira, kun energiaa ja motivaatiota riittää melkoisesti, tykkään juosta ja olen nopea. Haukussa on se huono puoli, että jos samaan aikaan treenataan puruja ja siellä pitäisi haukkua, voi se johtaa kenties myöhemmin kuormittumiseen hakuharjoituksissa. Tarkoittanee sitä, että homma sekoittuu ja vietit menee "ristiin". Ylikuumenemisen riski. Vaikkei puruja ottaisikaan, voi siinä silti ylikuumeta ja silloin voi maalimies pelata upporikasta tai rutiköyhää ja toivoa pelastuvansa :) Niitä koiria kun on, ketkä tulevat suoraan maalimiehen naaman eteen haukkumaan, että hönkäys vain käy. Niitäpä ei kannata silloin silmiin tuijottaa, jos muutenkaan. Tästä voi jo päätellä kumpaan suuntaan äippä kallistuu...

Ainiin, kiima-aika on ilmeisesti loppunut (kyllä, jouluna alkoi kolmannet juoksut), kun uros-seisojan yrittäessä leikkisästi astua, näytin sille leikkisästi hampaitani ja hellästi nippasin poskipielestä ilman minkäänlaista ärinää. Se oli oikeasti tosi hellästi, vaikka näyttikin hurjalta :) Mummolan kettis jos olisi tehnyt samoin, olisin antanut tulla möreätä murinaa!