Jyväskylän erikoisnäyttely

Perjantaina matkattiin Jyväskylään tietämättäni osallistumisestani saksanpaimenkoirien erikoisnäyttelyyn. Yötä olimme hotellihuoneessa, jossa nykyisten tupakkakriteerien perusteella ikkuna piti avata edes sauhuttelun ajaksi. Iänikuinen perinne on ollut se, että jos poltat tai omistat koiran, pääset samaan huoneeseen, koska jos omistaa koiran, ei voi muuten kärsiä mistään hengitysvaikeuksista tai olla allerginen/herkkä hajusteille, myös pahoille sellaisille. No, äippä ja iskä ei saanut henkeä 12h, mutta onneksi aamulla oli aikainen lähtö näyttelypaikalle.

Hotellivierailu oli ihka ensimmäiseni ja sen mukaisesti tietysti käyttäydyin. Äippä ehti siis moneen kertaan hengittää syvään (huoneen ulkopuolella) ja järkeistää toiveitaan vaihtokaupoista parempaan versioon. Tiestysti vaihtokaupan huonona puolena on se, ettei koskaan tiedä tarkalleen, mitä saa, joten samassa perheessä ollaan. Eli, jos tullaan huoneen ovesta ulos/aulan ovesta jompaan kumpaan suuntaan, täytyy olemassaolostani varoittaa "puh puh" tai "PAU", varsinkin kun olen niin äkäinen luonteeltani. Äippän mukaan varoitukseni taitaa lähinnä olla sitä, että "olisko täällä ihmisiä, joiden päälle hyppiä tai koiria, joiden kanssa leikkiä?". Kaikkein rohkein vetoni oli kuitenkin hotellin huoneessa, kun huomasin äippän ja iskän lähtevän jonnekin ilman minua. Samalla, kun ovi sulkeutuu, aloitan sydäntäraastavan hätähaukun ja ulvon kuin susi: "täältähän ei lähdetä ilman minua, ette te pärjää siellä, uskokaa nyt, yhyy!". Muutaman poissaoloharjoituksen jälkeen istuin häkissäni hiiren hiljaa tietäen, että sieltä ne tulevat. Helpotus iskälle, joka ei voinut uskoa, että matka kaikenkaikkiaan sujui loppua kohden kiitettävästi. Elämässä pitää olla vähän säpinää!

Perjantai-illan tunnelmat, yön nukuin lattialla...

Näyttely oli hevostilalla maneesissa, jossa hiekasta löytyi kaikenlaista syötävää. Esittäjänä toimi joku pro-ihminen, joka sai esitettyä minut todella hyvin. Seisominen sujui oikein mikkomallikkaasti, mutta ravaamisessa olisi paljon parantamisen varaa. Jos olisin malttanut kulkea oikeaoppisesti, ties miten hyvin olisinkaan sijoittunut. Ajoittain ravasin todella hyvin, mutta laukaksi/muuksi sähläilyksi meni sitäkin useammin. Iskä ja äippä toimivat avustajina, jotka vislasivat kehän toisesta päästä kumpikin. Sain ulkopuolisilta positiivisia kommentteja kulkemisestani, käytöksestä ja kunnostani. Ehkä se edellinen tapaaminen oli järkyttänyt kasvattajani ja nyt siis huokaisi helpotuksesta, kun karva oli kasvanut juoksujen jälkeen ja lihakset olivat kehittyneet etu- ja takapäähän...

Hampaat ja tatuointi tarkastettiin kehässä ryhmäliikkeiden yhteydessä. Tämä liike on pravurini, kun se pienestä pitäen on minulle opetettu. Kun tuli minun vuoroni, katsoin ensin, mitä se aikoo tehdä ja ojensin varmuudeksi sille tassua niin, että "ota nyt sitten tassukin". Voi onneton... Laukaisuvarmuus tuli myös testattua siten, että kuusi koiraa kerrallaan piti seistä paikallaan, kun kuuden metrin päässä upseerimies ampui starttipistoolilla (ihan varmuuden vuoksi). Olin kehässä myös muiden testaamisen ajan, joten siitäkin tuli hyvää treeniä. Jotkin koirista höristelivät korviaan, mutta minulla oli muuta tekemistä haistellessani maata ja ollessani vähän muissa maailmoissa. Sillä hetkellä hyvä. Muuten pompouteni saattaa joskus ärsyttää...

Maneesi

Kuuluin nartut 12-18kk luokkaan, jossa osanottajia oli runsaat 18 kpl. Minun ei oletettu pärjäävän, mutta perheessä toivottiin salaa, etten olisi ihan huonoinkaan. Enkä ollutkaan!

"keskikokoinen, keskivoimakas, riittävä pigmentti, hyvä pää ja ilme, korkea säkä, kiinteä/suora selkä, hyvin asettunut lantio, hyvät kulmaukset, yhdensuuntainen edestä ja takaa, hyvät liikkeet".

Kuusi ensimmäistä sai palkinnon, 13 ensimmäistä erittäin hyvän ja loput hyvän (Gut), paitsi viimeinen, joka luokiteltiin pitkäkarvaiseksi. Sain siis arvosanan SG (Sehr Gut) eli Erittäin hyvä. Ei pöllömpi tuomio amatöörille, jolla ei ole treenattu seisontaa saati sitten tuota kävelyä, mitä nyt vetolenkeillä muutama kerta viikkossa, jos se lasketaan. Todella hyvä suoritus, äippä ja iskä kiittää!