3. sija!

Sunnuntaiaamu käynnistyi hieman huonovointisena mahan luristessa ja ruokakaan ei maittanut ollenkaan. Ilmassa oli selvästi kisajännitystä. Epäviralliset tottelevaisuuskilpailut käytiin eilen iltapäivällä, osin auringon paisteessa, osin sadekuuron alla. Äippää jännitti myöskin, kun ei tiennyt, miten homma oikein toimii ilmoittautumisen jälkeen. Yllätyksenä tuli se, ettei epävirallisissakaan kisoissa saanut palkata kesken liikkeen, vaan vasta sitten, kun tuomari on hyväksynyt suorituksen sanomalla "kiitos". Tunnin jouduimme odottamaan, kunnes kisat alkoivat tottiksen merkeissä. Äippä sai valita viisi liikettä, jotka suorittaisimme alueella ja ne olivat tietysti ne, joista oli saatavissa eniten pisteitä:

***

1. Luoksepäästävyys, jossa tuomari katsoo hampaat 15p.

2. Paikallamakuu, ohjaajan ollessa 2 minuuttia 30 metrin päässä 30 p.

3. Seuraaminen taluttimetta 40 p.

4. Liikkeestä maahanmeno 25 p.

5. Paikallaolo ja luoksetulo 30 metrin päähän omistajan sivulle 30 p.

***

Luoksepäästävyydessä pysyin hienosti sivulla, enkä hyppinyt tuomaria päin. Hampaat annoin katsoa tavalliseen tapaan ja siitä paukahtikin ainoat maksimipisteet. Paikallamakuussa äippä jätti minut tavallista kauemmas mitä olimme harjoitelleet, joten en ihan tajunnut, että kyseessä oli sama harjoitus. Nousin istumaan kaksi kertaa ja kummallakin kerralla äippä huusi erittäin selkeästi ja kuuluvasti "Maahan!" ja tottelin tätä kaukokäskyä erinomaisen hyvin. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan meitä rokotettiin viidellä pisteellä. Tällä käskyllä äippä turvasi myös vieruskoirien paikallaolon, kun kukaan muu ei liikahtanutkaan. Äippän mielestä suoritukseni oli silti upea, vaikkei ollutkaan täydellinen. Seuraaminen taluttimetta sujui myös hienosti, lukuunottamatta muutamaa hairahdusta sivulle päin. Kontaktia ei ollut pariin sekuntiin, mikä tiputti pisteitä kahden pisteen verran. Liikkeestä maahanmeno alkoi innokkaalla seuraamisella, mutta käskyn kuuluessa "Maahan!" tein liikkeen kuin hidastetusta filmistä. Äippä tietysti jäi katsomaan liian pitkäksi aikaa vetkuiluani ja pisteitä tippui neljä. Viimeisessä liikkeessä vire oli noussut jo sen verran, että käskyn kuuluessa "sivu!", säntäsin raketin lailla äippän luo, tein ylimääräisen ympyrän, keräsin huomionosoituksia kentän laidalla seisovilta ihmisiltä (etenkin iskältä) ja muistin vasta sitten tulla sivulle. Pisteitä tuli 27/30.

***

Kun palkintoja alettiin jakaa, niin kukas muu kuin iskä oli ensimmäisenä palkintopaikalla, vaikkei voittajiakaan oltu vielä ilmoitettu. Kotona iskä oli sanonut, että jos palkintoja jaetaan, niin hän on kyllä paikalla poseeraamassa :) Ja niinhän hän olikin, vaikka äippä yritti uskotella iskälle, ettei välttämättä olla palkintopallilla. Mutta kumma kyllä, yhteispistemäärä oli 126 (vain kaksi pistettä kakkossijasta) ja tulimme kolmasiksi!!! Upeaa ja mahtavaa näin nuorelta koiralta, sanoi tuomarikin!

***

Voittajat: borderit II, vehnis I ja minä III

Kolmosluokan voittaja!

***

Tokokisan jälkeen vuorossa oli näyttely. Match show:ssa ei tullut kunniaa eikä menestystä, vaan meidät rankattiin heti kättelyssä. Mutta eipä sillä väliä ole, kun tuomari ei ollut roduntunteva eikä näyttely myöskään virallinen. Tässä muutama kuva hieman apaattisesta suorituksestani.

***

Etsä viitsis koskee...

Tässä olen "juoksemassa" kehän ympäri... Ihmettelin vain, miksi äippä tuuppii koko ajan ja tölvii ylitseni...

***

Kotiin päästyämme sain nukkua ihan rauhassa koko illan. Väsytti todella paljon, kun vielä on tämä valeraskauskin päällä. Tosiaan, viimeisistä juoksuista on kulunut nyt sen verran, että pentujen piti syntyä noin viikko sitten ja nyt siis hoitelen niitä. En kuitenkaan ole ottanut mitään erityistä lelua pennukseni, vaan olen kotona apaattinen, ihmeellisen epävakaa (haukun taas joka rasahdusta) ja samalla tarve tulla ihan äippän ja iskän lähelle. Lisäksi maha ja nisät roikkuvat ja takapää on turvonnut. Pesäni sijaitsee olohuoneen pöydän alla (kuvassa) ja varapesäni seinän ja sohvan välisessä pienessä tilassa.

Kisat lähestyvät

Karkailuni toisten ihmisten luo (eivät todellakaan pyydä) on tällä hetkellä melko vakiojuttu. Oven avautuessa (ulko-ovi tai auton ovi) katson ensin, ketä voisin pelotella ja ryntään heidän luokse "tervehtimään", haukkuen tietysti. Tulen samantien takaisin äippän luo, mutta siihen lähtemiseen pitää puuttua. Nämähän ovat tietysti äippän mietteitä. Suunnitelma on seuraava: pitkään jälkiliinaan kiinni, karatessani tiukka Ei! ja nykäisy niin, että tuntuu ja lopuksi huomioni kiinnittyessä äippään, satelee kehuja ylenmäärin. Arvelevat yhdessä iskän kanssa, että tämä tehoaisi minuun, koska en tiedä, miksi niin ei saisi tehdä ja toisekseen en heti kerralla usko. Tämä on sitä uhmaa...

***

Vielä tuntemattomasta syystä söin iskän repusta muoviset kiinnittimet, joita olin levitellyt olohuoneen lattialle ja sohvalle (?). Mitäs jättävät sohvan päälle tavaroita. Äippän mukaan on täytynyt käydä erehdys eli olen ehkä syönyt kongiani (sekin oli rikki) sohvan päällä ja siinä sivussa vahingossa iskän reppua. Myös repussa olleet turvavyölenkit olivat vähän epämääräisen rähjäisen näköisiä. Iskää ei miellyttänyt äippän sympatiat. Miten näin onkaan päässyt käymään? Toisaalta, jos miettii sitä ihan koiran aivotusten kannalta, harmistuin kongini (se musta kongi, jota kantelen ja joka on erittäin rakas) rikkoutumisesta ja päätin kostaa turhautumiseni reppuun.

***

Protestoinpa muuten omistajieni lähtöä nykyään, ainakin silloin, kun heillä on kiire ja käyttävät vain nopeasti ulkona, antavat ruuan ja lähtevät. Haukahdan hätäisesti ja ryntään edes takaisin. Aiheita protestoimiseen löytyy myös silloin, kun minua ei huomioida. Silloin menen ja otan olohuoneen pöydän päältä minulle kuulumattomia tavaroita, muun muassa iskän juomapullon korkki, äippän kysienhoitoviilan, vessan roskiksesta pumpuleita ynnä muuta kivaa. Tämä tällainen aktiivisuus "lelujen" kantamiseen pitäisi tietysti hyödyntää ja palkita, koska esineruudussa joudun myöhemmin tuomaan mitä erilaisempia esineitä.

***

Viikon päästä sunnuntaina äippä päättää mennä kanssani epävirallisiin kilpailuihin sekä match showhun. Liikkeitä olemme nyt harjoitelleet jonkin verran, mutta loppukiri alkaa tänään.

***

Alokasluokan liikkeet:

1. Luoksepäästävyys: erittäin hyvä, jos en hypi tuomarin päälle ja ala vikisemään kaikesta siitä huomiosta.

2. Paikalla makaaminen: ihmeen hyvä

3. Seuraaminen kytkettynä: hyvä, mutta katsekontakti herpaantuu tällä hetkellä hieman liikaa, mutta paikka pysyy.

4. Seuraaminen ilman hihnaa: edellisen tavoin

5. Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: tarvitsen tehostetun käskyn

6. Luoksetulo: erittäin hyvä

7. Seisominen seuraamisen yhteydessä: tarvitsen tehostetun käskyn

8. Estehyppy: Hypyn jälkeen pitää jäädä seisomaan, harjoiteltava vielä varmemmaksi

9. Kokonaisvaikutus: riippuu varmaan päivästä!

***

Mielenkiintoista tulee olemaan se, miten äippä saa motivaation ja vireen pidettyä yllä tai edes toimintakelpoisena. Viime toko-harjoituksissa meidät (terrierit + minä) laitettiin vierekkäin makaamaan ja omistajat, ketkä pystyivät, jättivät koiransa noin viiden metrin päähän. Äippä ajatteli laittaa varmuudeksi patukan viereeni, jotta paikallaolo olisi varmaa. Harjoituksen puolessa välissä yksi terriereistä ei pysynyt millään paikoillaan, jolloin omistaja lähti koiransa kanssa taakseni kävelemään. Siinä samassa kyynärpäät irtosivat maasta ja katsoin epäilevän näköisenä vuoroin terrieriä, vuoroin patukkaa. Ettei vaan tule sitä nappaamaan!!! Äippä sai komennettua minut takaisin maahan ja kehui minua motivoivasti.

***

By the way, äippä ilmoitti minut suoraan Voittaja 2008 -näyttelyyn. Aloitamme huipulta, koska aiempaa näyttelykokemusta ei ole kertynyt. Noissa epävirallisissa näyttelyissä pitäisi käydä treenaamassa, jotta en kulkisi nenä maassa jälkiä haistellen.

Lähtisitkö tämän neidin kanssa näyttelyyn?

Uusin harrastus viikonloppuisin:

Täältä tullaan!

Lehden koossa pitämistä täytynee vielä harjoitella...

1-vuotissynttärit!

Synttäreitäni vietettiin äippän tädin mökillä. Aamulla minulle laulettiin ja sain äippältä ja iskältä lahjaksi tuollaisen ison patukan ja pikkuserkku-seehveriltä pussillisen kuivattua kalkkunaa. Kiitos! Olin erittäin otettu kaikesta huomiosta niin, että korvat vain viistivät päätä ja tuhisin ja vikisin.

Kakku ihmisväelle, minulle herkkukongi pakastimesta.

Anna jo lupa!

Iltapäivällä suuntasimme metsään. Äippä ja iskä eivät voineet pysyä samalla suunnalla, joten jouduin ravaamaan heidän väliää moneen otteeseen. Ihan läkähdyin. Jossain vaiheessa iskä kyllästyi itse etsimään kanttarelleja, joten hän näytti muutamaa sientä minulle, että etsi näitä. Äippä ajatteli ihan selvälsti, että joopa joo, joten päätin tehdä työtä käskettyä, nuuskin vähän aikaa ja tökkäsin kuonollani sammaleeseen. Iskä meni samantien katsomaan, että mitä löysin ja siellä sammaleen alla oli kuin olikin iso kanttarelli! Hähää! Potut pottuina, jos naureskellaan. Uskomatonta, äippänkin mielestä. Sen jälkeen en tosin löytänyt yhtään kanttarellia, jolkotin vain ympyrää, kun he kävelivät perässäni ja ilmaisin saman paikan palkan toivossa... Miellyttämisenhalua selvästi, vaikka koko hommaa ei ole minulle edes opetettu. Loppujen lopuksi saalis oli pieni ämpärillinen kanttarelleja ja puolukoita, muutama desi mustikoita ja vadelmia sekä 27 punkkia, joista kiinni ehti seitsemän. Valkosipuli lopetettiin sopivasti juuri viikkoa ennen lähinnä siksi, kun äippä unohti ostaa sitä lisää, joten eipä ihme. Äippä sanoi, ettei enää ikinä mennä Itä-Suomen heinikoihin ilman punkkikarkoitetta! Toisaalta, punkin pitää olla vähintään 48 tuntia kiinni, jotta se ehtisi edes tartuttaa borrelia-bakteerin, jos nyt ylipäätään kantaa sitä, mutta tarkkana saa siltikin olla.

***

Synttäreiden kunniaksiä äippä vei minut taas rokotettavaksi ja sai punnittua minut samalla. Painoa oli nyt tasan 26 kg. Eläinlääkäri totesi, että olen hyvässä kunnossa ja pienet hammaskivet äippä voi rapsuttaa pois vielä, kun ne ovat pehmeät. Hän myös kehui minua kovasti, kun olin niin reipas ja tottelevainen rokotteita annettaessa. Sain siis 4-rokotteen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus ja kennelyskä) sekä samalla raivotautirokotteen. Ensimmäinen tulee uusia kahden vuoden kuluttua ja jälkimmäinen kolmen vuoden kuluttua, vai menikö se toisinpäin. Jos äippä vie minut isoihin koiratapahtumiin, pitää kennelyskä uusia usemmin (kerran vuodessa).

***

Maanantaina olin ensimmäistä kertaa tottelevaisuuskoulutuksessa (TOKO). Paikalla oli neljä kaltaistani, pentuiässä melkein kaikki. Minulla ei ollut sen suurempaa mielenkiintoa muihin koiriin, mutta ne pääsi vetämään luokseni. Syntyi vähän rähinää ja hampaiden irvistyksiä, kun hihnassa oltiin, mutta en aloittanut. Sitten äippälle sanottiin, että kannattaa olla nyt kovana, eikä päästää uhmaikäistä koiraa niskan päälle. Äippä kuitenkin ajatteli kovuuden sijaan olla johdonmukainen ja vain tarpeen vaatiessa kova, koska äippän oman päättelyn mukaan näistä tilanteista saattaa oikeasti tulla Tilanteita, jos tietyt piirteet toistuvat. Niin kauan, kuin saa pienellä komennuksella uskomaan, ei ole tarvetta suurennella asioita.

***

Teimme alkuun muutaman kontaktiharjoituksen, jonka jälkeen reenattiin seuraamista eri rytmeissä. Kontakti ei pysynyt koko aikaa, mikä johtuu siitä, etten saanut palkkaa riittävän usein, en jaksanut keskittyä noin pitkää aikaa (äippä ei ole tehnyt noin pitkiä harjoituksia) ja lisäksi satoi vettä. Muuten seuraaminen oli ihan mallikasta, mitä nyt äippä ei osannut tehdä täyskäännöstä hihna ja patukka kädessä :) Äippän mukaan alan olla jo sen ikäinen, että kouluttamisen voi aloittaa ihan tosissaan. Pentuaika on nyt ohi ja mikään ei taida mennä enää sen piikkiin, jos en jotain osaa. Tämän aikakauden tehtäviin (äippän) kuuluu seuraavat asiat: ole johdonmukainen, vahvista toivottua käyttäytymistä ja toimintaa, älä vahvista ei-toivottua käyttäytymistä (haukkuminen, revittäminen palkatessa, hyppinen ja innostuneisuus, kun sitä ei tarvita) sekä monipuolinen liikunta.

***

Tänään teemme pitkästä aikaa jäljen, jossa on peräti yksi kulma. Saa nähdä, miten menee. Jälki tehdään keitetystä possun sydämestä jossain nurmella, loppupalkkana on purkkiruokaa!! En malta odottaa...

Syyslenkki

Viime viikonlopun vahdin mummolan kettistä. Reissu meni kaikinpuolin hyvin, murinoita kettiksen puolelta ei ollut ja minäkin saatoin rauhoittua. Mutta kettistä täytyy silti aina joka käänteessä kytätä, ettei vain pääse livahtamaan ohitseni. Jos kettis aikoo tulla hirveellä rytinällä paikkaan x, asetun poikkiteloin hänen eteensä pitäen päätä alhaalla ja tuijotan. Yleensä kettis on päättänyt olla ohittamatta minua. Ja sehän passaa. Äippä tosin välillä antaa kettikselle luvan mennä minne haluaa ja sanoo minulle, että "älä vaani sitä". Tapahtuma on kuitenkin niin mielenkiintoinen, että se täytyy aina vain tehdä uudelleen ja uudelleen.

Mummolassa vallitsee eri säännöt kuin kotona, niin olen päätellyt, kun ovista täytyy koittaa rynniä, jotta pääsee sen kettiksen ohi ja ruokaa pitää puolustaa. En normaalisti puolusta (muuten minut kuulemma myytäisiin huutonetissä kahdeksalla markalla), mutta nyt kyseessä oli koiranpurkkiruoka, jonka mukana sain antibiotit. Koiranpurkkiruoka on maailman parasta ja ihmettelenkin, miksen sitä saa noin niinkun normaalistikin ruoaksi? Mummolan kettis tietysti haistoi tämän herkun olohuoneesta asti ja säntäsi hädissään hyppimään äippää vasten (kuten tapana on) kerjäämään (kuten tapana on). Minähän en siitä tykännyt, kun hyppii noin nenille (kirjaimellisesti), että päätin irvistää oikein todenteolla. Äippä yllättyneenä käytöksestäni laittoi homman jäihin ja menimme hetken päästä toiseen huoneeseen antibiotit mukana. Irvistys ei vakuuttanut kettistä (on liian perso ruualle) eikä oikeastaan äippääkään, kun näky oli hänen mielestään huvittava. Minä irvistämässä. Kuono oli kyllä rutussa, mutta en suinkaan näyttänyt pelottavalta. Ehkä se uskottavuus tulee myöhemmin, tilanteita lietsomatta..

Lauantaina teimme pitkän syyslenkin metsikössä. Kettiskin sai olla vapaana, kunhan sitä aina välillä palkkasi herkuilla. Metsässä alkaa puolukat olla kypsiä ja matkaammekin Itä-Suomeen tulevana viikonloppuna metsän antimia poimimaan. Siellä kuulemma on vielä mustikoita ja kanttarellejakin jäljellä.

Minulla on suuret valkoiset hampaat

Mummolan kettiksen motto: Jos et heitä, niin kohta haukun!

Ja haukunkin!

Malliposeeraus: liian pienet valjaat, takapää, jossa ei näytä olevan lihaksia, on liian alhaalla ja korvat sojottavat mihin sattuu. Äippä otti kuvan alamäessä kesken leikin ihme asennossa...

Metsän ainoa sienisaalis

Ps. Äippää kehoitettiin osallistumaan kanssani epävirallisiin toko-kilpailuihin syyskuun lopussa. Liikkeistä en osaa vielä kuin reilu puolet (luoksepäästävyys, paikallamakaaminen, seuraaminen kytkettynä ja vapaana sekä luoksetulo), mutta loput liikkeet (maahanmeno ja seisominen seuraamisen yhteydessä ja estehyppy) ehtii kuulemma kuukaudessa opettaa. Tulee kiire...