Vappu on joillekin vähän niinkuin uusi vuosi, toinen mahdollisuus, jos uutena vuotena annetut lupaukset eivät olisi jostain syystä pitäneet. Vappu kuitenkin eroaa uudesta vuodesta siten, ettei lupauksia tarvitse sanoa ääneen, eikä näin ollen niitä kenellekään puolustella.
Vapuksi oli suunniteltu vaikka mitä, mutta iskän ja äippän ollessa kipeitä, he päättivätkin jäädä kokonaan kotiin. Vietimme oikein mukavan perhevapun, jonka kunniaksi loimme uudet traditiot vanhojen tilalle (en tiedä niistä mitään): itsetehtyjä munkkeja ja simaa, naposteltavaa ja skumppaa. Jos asuisimme muualla kuin kerrostalossa, olisimme myös grillanneet. Munkkeja tehtiin melkein koko ilta, kun äippä ja iskä olivat niitä tekemässä. Ja lopulta niistä nousi oikein vuori.
Munkit tirisemässä. Rasvaa, nam!
Niistä kasvoi sittenkin oikeat munkit (takana)!
Vappupäivänä söimme piknik-eväitä parvekkeella ja teimme perhekävelyn puistoon. Kävelemässä oli vain aniharva ja lopulta tuntui siltä, että äippä ja iskä olivat asuinpaikkamme ainoat ylioppilaat. Se ei ehkä yllätä :)
Äippän kanssa puiston penkillä. Minun serpentiinit tippuivat jo aikoja sitten.Minut väsytettiin taas muutamilla seuraamis- ja luoksetuloharjoituksilla, joten en edes jaksanut haukkua heppoja ja pystyssä olleet niskakarvat äippä silitti takaisin. Tämä oli aika yllättävä muutos siihen nähden, kun olen taas aloittanut vahtivaiheen ja kerran äippä yllätti minut murisemasta toiselle koiralle. Se oli pimeään aikaan se. Haukkuni on muuttunut möreämmäksi, joten voin siis jo nyt pelottaa rosvot (tiellä kulkijat) tiehensä. Edelleen jatkan ihmisten päälle pomppimista rappukäytävässä, mutta teillä tutkailen nyt tarkemmin, kuka antaa sen salaisen merkin ja ryntään luokse, lupaa saamatta. Tai olenhan saanut luvan tuntemattomalta, joka osoittautuu saksanpaimenkoira-faniksi, (edelliseksi) omistajaksi tai sitten muuten vain ei vierasta minua.
Söisitkö sinä tätä?!? Uuuh, vesi kielellä, kun äippä toisti hepalle sanaa "ruokaa".
En perusta tuoreesta ruohosta, vaan syön mieluummin sellaisia kuivuneita ruohotuppoja nurmelta. Tässä kuitenkin näytän heppahöperölle, että näin sitä syödään.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti