Viikonloppu meni jälkiharrastuksen merkeissä. Lauantaina matkasimme äippän kanssa peltojälkeä tekemään. Lihapullat, jälkiliina ja loppupalkka (ruoka tai lelu) mukaan ja sitten vielä pari litraa vettä, kun oli tulossa normaalia kuumempi päivä. Pitäähän sitä vettä olla mukana reilusti muutenkin, kun juon suoraan pullosta ja puolet menee maahan... Äippä päätti talsia nyt pitkän jäljen (70 m) ja päätteeksi vielä 90-asteen kulman. Jälki tehtiin voikukkapellolle, jossa oli traktorin jättämät urat, mikä on usein hyvä sekä äippälle että minulle, jotta kumpikin menee suoraan. Jälki meni tosi hyvin, parhaiten tähän mennessä. Nenänkäyttöharjoitukset olivat tehneet tehtävänsä, kun kirsu pysyi maassa. Äippä antoi tilaa työskennellä pitäen löysää liinaa ja keskittymiseni oli kyllä ihan huipussaan. Sivuttaisliikkeitä ei myöskään tullut lainkaan. Tarkistin äippältä jotain jäljen alussa (nostin päätä äippää kohti) ja meinasi äippältä päästä nauru, kun huomasi, miten minulle oli tullut kunnon keskittymisrypyt kasvoille. Koko pää oli ihan rutussa. Hyvä niin, koska nyt selvästi huomasin, mitä tässä ajetaan takaa... lihapullia. 90-asteen kulmaa haittasi selvästi se, ettei minulla ollut kokemusta (pyörin kuin hyrrä) ja se, että harakka kävi poimimassa kulmasta miltei kaikki lihapullan palaset. Jälkiohjaaja sanoi lopuksi, että alan näyttämään ihan jälkikoiralta :) Seuraavalla kerralla jäljen loppuun pitänee tehdä serpentiiniä jyrkän kulman sijaan.
Sunnuntaina oli viimeinen kerta verijälkeä. Ohjaaja kehoitti edellisellä kerralla tunnin lenkkiä alkuun, etten olisi liian energinen. Kävelimme metsässä minä vapaana ja sain juosta oikein kunnolla, kunnes lyhytkarvainen punaruskea mäyräkoira (yleensä vihaisia, äippän kokemus) tuli vastaan ja minut laitettiin kiinni. Iskän ja äippän yllätykseksi se hilpaisi omistajiltaan karkuun ja suoraan meitä kohti, kita ammollaan haukkuen. Iskä näki tilaisuutensa (pentukurssilta opittu, että puolusta pentuasi henkeen ja vereen) tulleen, jolloin alkoi häätää tulijaa pois rähähtämällä. Mäykky pysähtyi ja ilmeestä näkyi, että "jos vielä kerran tempaisen", jolloin äippä hyökkäsi mäykyn yllätykseksi täyttä päätä iskän ja minun eteen ja nosti sellaisen rähinän kädet levällään, jolloin se päätti kipittää takaisin omistajiensa luo. Varmaan se ajatteli, että "huh huh mikä tuuri, ettei tuon äippä saanut minua kiinni". Myös mäykyn omistajat olivat katsoneet silmät suurina äippän ja iskän touhua, lievän hämmästyneinä. Ilmeeni oli myös näkemisen arvoinen, en ollut koskaan nähnyt omistajiani noin puolustavina. Yritin minäkin sieltä takaa haukahtaa säestykseksi, mutta äippä käski olla hiljaa.. Meidän perhe, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta! Siitä sitten lähdimme tiehemme, minä ylväänä ja omistajani hieman noloina tapahtuneesta, mutta minkäs teet. Samaa he toivoisivat tehtävän minulle, jos karkaan toisen koiran luo.
Se verijälki itsessään meni myös hyvin. Ohjaaja kehui minua ja sanoi, että minun touhua on mielenkiintoista katsella. Teen tarkkaa nenätyötä ja haluan nyt ratkaista ongelman. Tällä kertaa ilmaisin myös sienen osoittamalla kuonon suoraan sieneen, niin kuin pointterit konsanaan, toinen etujalka ylhäällä. Pallosta en niinkään ollut innoissaan, ihmettelin, että "missä ruoka??? Hä, ai toiko?".
Olen muuten oppinut uuden iloisen tavan revitellä äippän kanssa. Pidän samalla sellaista ulinaa ja volinaa, ihan kuin kitisisin kaiken aikaa ja se voimistuu vietin nousemisen mukana. Unohtui äippältä eilen kysyä tottiksessa, että pitääkö siihen puuttua ja jos niin milloin. Ja sitten ei myöskään ole niin väliä, että ottaako patukasta vai hihasta/sormista kiinni. Mutta se on yksistään äippän vika, kun ei pidä patukkaa saatavilla, vaan piilottaa sen itseään vasten :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti