Kahdeksan kuukautta tuli mittariin (reilu viikko sitten!) ja painokäyrä tipahti 30 kg mukaan. Painoin silloin siis 24,1 kg. Ihmettelen vain, että onkohan äippä varmasti antanut tarpeeksi ruokaa... Kylkiluut tuntuvat selvästi, mutten näytä liian laihalta. Kaikki on siis ilmeisen hyvin. Juoksut loppuivat vihdoin kuukauden tiputtelun jälkeen. Kiima-aikaa ei tullut, kun taas tanskandogi-serkku tarjosi itseään koko ajan, kaikille. Meinasi käämit palaa. Ilmeisesti minulla ei myöskään ole tarvetta hoitaa yhtään pentua... Se on äippän mielestä ihan hyvä, kun se huolehtiminen stressaa narttuja kamalan paljon. Huolehtimisesta puheenollen, kuulin tänään surullisia uutisia ranskan-serkun kohtalosta. Se on meidän koirien omistamisessa kamalin asia, mitä voi kohdalle sattua, nimittäin luopuminen... Kaikessa hengessä mukana ja voimia serkun perheelle.
Tanskandogi-serkun kanssa pihalla (kuva otettu ikkunan läpi)
Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina menimme taas uudelle kurssille, jossa piti jäljestää ruuan sijasta verijälkeä. Huomenna on toinen kerta, saa nähdä, muistanko mitään. Ensimmäinen kerta meni näin: ohjaaja neuvoi ensin äippälle, miten tulee toimia ja eikun aloittamaan. Reippain sai aloittaa, joten arvatkaa kuka oli ensin?? Aloituskohdalla haistelin ihmeissäni tuntematonta naudan veren hajua, lipitin sitä ja lopulta ruovin koko paikan. Äippä sanoi sitten, että "jälki" ja osoitti jonnekin pöpelikköön. Lähdin innoissani jälkeä pitkin, mutta sitten vauhti hidastui ja pysähtyi ja aloin uumoilla omiani. Haistelin muutamat jäniksen jäljet, söin papanoita ja lopulta, kun ei mitään tapahtunut, äippä käski jatkaa matkaa. Äippän mukaan en ymmärtänyt ollenkaan jäljestämisen ideaa, en jaksanut keskittyä ja lisäksi harhailin jäljellä ilman syytä edestakaisin. Ohjaajan mukaan tarkistin jäniksen jäljet, kävin varmistamassa jäljen suunnan edestakaisella kulkemisellani ja mietin, mihin päin pitää lähteä, kun tuuli sekoitti hajuaistiani. Arvaa, kumpaa uskoin... No, verinen sieni löytyi, sain mahtavat kehut, jolloin nappasin sienen suuhun ja mäyssäsin sitä hullun kiilto silmissä. Niin ei olisi saanut tehdä. Yök. Sieni olisi pitänyt ilmaista eikä tunkea suuhun. No, ohjaajan mukaan pientä pentumaisuuden toimintaa oli havaittavissa...
Viime viikko meni totuttaessa minua kahdeksan tunnin päiviin, kun äippä aloittaa maanantaina kesätyöt. Äippän tenttisuma on tiistain jälkeen ohi ja sitten alkaakin harjoitteluun orientoituminen kesäkuun alussa alkavaa klinikkaharjoittelua varten. Aamupalahetket arkiaamuna parvekkeella iskän ja äippän kanssa ovat siis ohi.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti