11kk

Eilen tuli jo 11 kuukautta mittariin! Kuukauden päästä on kuulemma kemut. Samoihin aikoihin tai viimeistään 1,5-vuoden ikään mennessä minut pitäisi taas viedä doupattavaksi eläinlääkäriin, jossa otetaan viralliset lonkka-, selkä- ja kyynärkuvat. Seuraava SPL-näyttely on Kurikassa, jonne äippän tekisi mieli kovasti mennä, joten kuvat otetaan ehkä vasta tämän jälkeen (näyttelyissä ei saa olla doupattuna). Se onkin hyvä, jotta ehdin treenata itseni näyttelykuntoon ja saada karvan kiiltämään.

Säkä: kasvattajan mielestä oikein hyvä ja näyttelyyn sopiva.

Paino: vähäisestä liikunnasta johtuen tuli 2 kiloa lisää, tekee yhteensä 26,7 kg

Mieliala: säännöllisen epävakaa, vaihteluväli alakuloisuudesta hepuleihin

Käytös: energinen, valpas ja kaiken kuuleva, treeneissä erittäin vastaanottavainen ja innokas

Fyysinen kunto ja olotila: ehkä vähän huono, juoksujen 1. vaihe loppumaisillaan

Karva: kuiva ja sitähän lähtee, doupattava öljyllä

Tehtävät: vahdi ja komenna ohikulkijoita

Jätettynä parvekkeelle. Ulvon kovasti. Tahtoo pois.

Luu ei kiinnosta, jos olen laumastani erillään. Keppiä tosin söin mielelläni ja siinä samalla vähän terassiakin. Lisäksi haukuin aluksi kaikille äänille, kun nyt äänet tulevat "samasta tasosta" kerrostaloon verrattuna... Haukun myös öisin.

Piha, johon olen kaivanut kolme kuoppaa (näkymä ennen sitä)

Pentuharja ei riittänyt näiden tuppojen harjaamiseen. Miettikää, kun tämä läjä on ripoteltuna meidän kotiin!

Juoksuista johtuen jokainen rasahdus ja muut uudet yllättävät äänet/liikkeet tulee haukkua karvat ylhäällä ja samalla mulkoilla äippää, joka ei ole vielä tähän mennessä ollut kiinnostunut havaitsemistani uhista. Piti oikein kasvattajan hoitopennullekin näyttää (huom! heidän pihallaan..), kuka oikein olen. Äippän mielestä ei olisi ollut paljoa kerrottavaa... Sanoi myös, että taidetaan mennä sunnuntain markkinoille, jotta saisin taas kokemusta ihmisvilinässä. Toisaalta, enhän minä koskaan käyttäydy huonosti ihmispaljoudessa, vaan juuri silloin, kun olemme lenkillä ja vastaan tulee koko lenkin aikana vain yksi viaton ihminen. Kerään mainetta rodulleni...

Olen muuten oppinut, että auton hiljentäessä vauhtiaan pysähdymme varmasti johonkin ja saavumme kivaan paikkaan. Siispä aloin vinkumaan jokaisessa risteyksessä varmuuden vuoksi, ennen kuin opin uuden asuntomme osoitteen. Nyt vingun vain kolmessa viimeisessä ajaessamme kotiin Veikkolan suuntaan, mutta muuton aikana inisin myös Espoon suuntaan. Iskä sanoi lopulta, ettei vanhalle asunnolle kannata enää ulista, kun uusi on paljon mukavampi. Viimeistä kertaa, kun kävimme lapsuuden kodissani, en enää osoittanut kaipausta sinne. Se oli sillä selvä.

"Mukana" maalikaupassa. Minulla olikin tärkeä osa: vahtia sen aikaa tavaroita, kun äippä ja iskä olivat asioilla. Eivät ulkopuoliset kuitenkaan tienneet, että ratin takana on superkiltti teini-ikäinen seehveri!

Tässä jätetään hyvästit lapsuuden kodilleni. Heippa!