Iskä huomasi viikonloppuna olohuoneen lattialla veritiplun, jonka oletti kuuluvat minulle. Äippä tarkisti oitis asian ja niinhän ne juoksut olivat alkaneet 7 kk ja 1 viikon ikäisenä. Ei ihme, että olen ollut hämilläni, lähtenyt jahtaamaan autoja pyörätiellä (kaiteen vieressä), kiehnännyt välillä iskän, välillä äippän jaloissa ja kerjännyt huomiota ja hellyyttä. Housuja ei olla vielä laitettu jalkaan, koska vuoto on niin pientä tällä hetkellä. Äippä toivoo, että tajuaisin itse ensin asian putsaus mielessä (ja näin teenkin) ja sitten jos vuoto alkaa olla runsasta, housut täytyy kuulemma laittaa jalkaan. Mielipiteeni tähän asiaan on, että nutustelen niitä mieluummin suussa, kuin pukisin ne päälle...
Narttukoirien juoksuaika jakaantuu kolmeen osaan (esikiima, kiima ja jälkikiima), joista minulla on nyt meneillään siis tuo vuotava esikiimavaihe. Ensimmäinen vaihe saattaa kestää sen yhdeksän vuorokautta, toinen vaihe ("astutus-/tyrkkyvaihe") saman verran ja jälkimmäinen vaihe (pentujen odotus) noin 60 vuorokautta. Viimeisessä vaiheessa jos (toivottavasti) en saa pentuja, saattaa minulle kehittyä valeraskausoireita. Tämän teorian mukaan minua ei missään nimessä saisi päästää vapaaksi ensi viikonlopun jälkeen, koska saattaisin lähteä etsimään itselleni sopivaa sulhoa (voi olla myös monikossa...). Tämä vaatii sopivaa juonittelua.
Omissa mietteissäni. Aikuisuuden kohtaaminen väsyttää.
Aktivaatiotaso vaihtelee laidasta laitaan, painottuen kuitenkin siihen passiiviseen puoleen. Väsyttää kamalasti, makaan lahnana lattialla ja suustani kuuluu välillä syviä huokauksia. Samalla vartioin laumaani puhisten ja haukahtaen, jos tänne ylempiin kerroksiin sattuu joku eksymään. Edelleen osallistun jokaiseen kotiaskareeseen, mutta tällä kertaa niin, että makaan koko pituudeltani muun muassa keittiön lattialla (=peittäen koko keittiön lattian). Toinen ääripää näkyy seuraavanlaisesti: olen hirmu aktiivinen ulkona, koulutuskentällä ja sisällä, jos kanssani tehdään jotain. Kontakti on parantunut ja kuuntelen tarkemmin pää kallellaan, mitä äippä ja iskä minulle höpöttävät. Hormonitoiminnan muutoksen seurauksena syljen eritys on muuttunut ja suustani roikkuu nyt 20 cm pituinen kuolavana. Tajusin myös viikonlopun aikana sen, että ruokakuppia voi vartioida ja tuijottaa siihen asti, kun se annetaan minulle. Vielä en ruokaani puolusta, se vaihe saattanee tulla sitten joskus myöhemmin, kenties vuoden ikäisenä. Tämän lisäksi, olen enemmän kiinnostunut, mitä muut laumani jäsenet syövät... Näin ollen, minusta kasvoi siis viikonlopun aikana koira. Ps. jos minulle nyt olisi annettu jotain ihmisten ruokaa, osaisin myös kerjätä.
Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä hakemaan mummolasta auton vanteet, mutta se reissu taitaa jäädä vain päivän pituiseksi. Jos viriili mummolan kettis huomaa tilanteeni, hän tekee kaikkensa... Ja niitä pentuja ei muuten osta kukaan, sanoo äippä. Mitähän se sillä tarkoitti..?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti