Kevätkylvöt

Viime viikolla oli äippän jokavuotisten istutusten aika. Tämä oli minulle ihan uutta. Tehtäväni oli auttaa äippää ensin multien vaihdossa, sitten istutimme uusia siemeniä ruukkuihin ja parvekelaatikoihin. Apu ei tosin ollut ihan sitä, mitä äippä olisi toivonut, mutta minkäs teet. Auttamishaluinen seehveri muutaman neliön parvekkeella. Äippällä on vielä toivoa, että persilja itäisi, ehkä. Kylvimme pensaskrasseja, zinnioita, kehäkukkia ja keskipäivänkukkia sekä yrteistä persiljan lisäksi viherkrassia, puolanminttua ja sitruunabasilikaa. Kyllä niistä joku varmaan nousee..

Vahdin istutettuja siemeniä. Huomaan, etteivät ne nouse ja kaivan ne samantien ylös.


Viikko kulunut ja istukset näyttävät tältä. Arvaa mitkä ruukut kaadoin?

Äippä ilmoitti minut kuukausi sitten sellaiseen Olisiko koirallani lahjoja suojeluun -tapahtumaan, jossa maalimiehet arvioivat viettitasoa, saalisviettiä, puolustuskäyttäytymistä, puruotetta sekä yleistä toimintakykyä. Kuvia suorituksestani ei ole, koska iskä oli korkeassa kuumeessa ja flunssassa. Maalimiehen arviot olivat sellaisia, mitä äippä osasi odottaakin. Tosin kovin lyhyt leikkihetki ei kaikkea kerro. Toimintakykyni on kuulemma sellainen, että kanssani on kiva harrastaa lajia kuin lajia. Saalisviettikin oli hyvä. Viettitaso oli uuden paikan myötä hieman alhaalla, niin kuin olettaa voikin ja lisäksi mälväsin (=jauhan patukkaa kuin purkkaa). Muuten puruote oli hyvä. Keskittymiskykyni oli pentumaisen ailahtelevainen, joten kaikkea tästä kerrasta ei saatu irti. Puolustuskäyttäytymistä ei voitu arvostella, koska sitä ei ole. Se siis kehittyy sukukypsyyden tultua. Eihän minulla mitään maailman suurinta itsevarmuutta ja viettitasoa ole, mutta kehittyyhän ne johonkin tasoon asti. Olen kuitenkin vielä pentu.

Tässä tulokset, kyllä kelpaa kasvattajalle näyttää!

Suorituksen jälkeen katsoimme muiden vuoroja aidan takaa. Koko tapahtuman aikana en sanonut sanaakaan, vaikka muut koirat haukkuivat, mutta tämä saaliin sivusta seuraaminen oli liikaa. Kun muut koirat eivät innostuneet patukasta, olisin minä voinut ihan hyvin saalistaa sen. Annoin muutaman merkin maalimiehelle, että täällä, täällä, mutta äippä käski vain istua hiljaa. Vuoro meni jo.

Seurasin muiden saaliita. Jos osaa, niin saako sinne tulla?

Purin turhautumiseni kolme kuukautta nuorempaan veljeen. Nuoremmat koirat ovat siitä hyviä harjoituskappaleita, että saan tosiaan harjoitella kepin puolustamista, ärisemistä ja niskan päällä olemista. Ei se veli välittänyt, vaikka ärisinkin aina, kun hän läheni takapäätäni. Niin, ne juoksut ovat loppumaisillaan ja kiima-aika alkamaisillaan. Muut koirat eivät näyttäneet huomaavan tätä ominaisuutta, mutta eräs sekarotuinen uros rakastui minuun heti ensihaistelulla. Hän alkoi laulaa jotain serenaadia, mutten oikein lämmennyt. Se onkin oikein hyvä, äippän mielestä kylvöt saavat jäädä nyt kasveille.

Veli yrittää syödä minut? (Tämä ei ole sitä, miltä se näyttää - olin koko ajan niskan päällä. Kuvaushetki oli huono.)

Juoksut alkoivat!

Iskä huomasi viikonloppuna olohuoneen lattialla veritiplun, jonka oletti kuuluvat minulle. Äippä tarkisti oitis asian ja niinhän ne juoksut olivat alkaneet 7 kk ja 1 viikon ikäisenä. Ei ihme, että olen ollut hämilläni, lähtenyt jahtaamaan autoja pyörätiellä (kaiteen vieressä), kiehnännyt välillä iskän, välillä äippän jaloissa ja kerjännyt huomiota ja hellyyttä. Housuja ei olla vielä laitettu jalkaan, koska vuoto on niin pientä tällä hetkellä. Äippä toivoo, että tajuaisin itse ensin asian putsaus mielessä (ja näin teenkin) ja sitten jos vuoto alkaa olla runsasta, housut täytyy kuulemma laittaa jalkaan. Mielipiteeni tähän asiaan on, että nutustelen niitä mieluummin suussa, kuin pukisin ne päälle...

Narttukoirien juoksuaika jakaantuu kolmeen osaan (esikiima, kiima ja jälkikiima), joista minulla on nyt meneillään siis tuo vuotava esikiimavaihe. Ensimmäinen vaihe saattaa kestää sen yhdeksän vuorokautta, toinen vaihe ("astutus-/tyrkkyvaihe") saman verran ja jälkimmäinen vaihe (pentujen odotus) noin 60 vuorokautta. Viimeisessä vaiheessa jos (toivottavasti) en saa pentuja, saattaa minulle kehittyä valeraskausoireita. Tämän teorian mukaan minua ei missään nimessä saisi päästää vapaaksi ensi viikonlopun jälkeen, koska saattaisin lähteä etsimään itselleni sopivaa sulhoa (voi olla myös monikossa...). Tämä vaatii sopivaa juonittelua.

Omissa mietteissäni. Aikuisuuden kohtaaminen väsyttää.

Aktivaatiotaso vaihtelee laidasta laitaan, painottuen kuitenkin siihen passiiviseen puoleen. Väsyttää kamalasti, makaan lahnana lattialla ja suustani kuuluu välillä syviä huokauksia. Samalla vartioin laumaani puhisten ja haukahtaen, jos tänne ylempiin kerroksiin sattuu joku eksymään. Edelleen osallistun jokaiseen kotiaskareeseen, mutta tällä kertaa niin, että makaan koko pituudeltani muun muassa keittiön lattialla (=peittäen koko keittiön lattian). Toinen ääripää näkyy seuraavanlaisesti: olen hirmu aktiivinen ulkona, koulutuskentällä ja sisällä, jos kanssani tehdään jotain. Kontakti on parantunut ja kuuntelen tarkemmin pää kallellaan, mitä äippä ja iskä minulle höpöttävät. Hormonitoiminnan muutoksen seurauksena syljen eritys on muuttunut ja suustani roikkuu nyt 20 cm pituinen kuolavana. Tajusin myös viikonlopun aikana sen, että ruokakuppia voi vartioida ja tuijottaa siihen asti, kun se annetaan minulle. Vielä en ruokaani puolusta, se vaihe saattanee tulla sitten joskus myöhemmin, kenties vuoden ikäisenä. Tämän lisäksi, olen enemmän kiinnostunut, mitä muut laumani jäsenet syövät... Näin ollen, minusta kasvoi siis viikonlopun aikana koira. Ps. jos minulle nyt olisi annettu jotain ihmisten ruokaa, osaisin myös kerjätä.

Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä hakemaan mummolasta auton vanteet, mutta se reissu taitaa jäädä vain päivän pituiseksi. Jos viriili mummolan kettis huomaa tilanteeni, hän tekee kaikkensa... Ja niitä pentuja ei muuten osta kukaan, sanoo äippä. Mitähän se sillä tarkoitti..?

7 kk

Tänään tupsahti taas yksi kuukausi lisää eli 7 kuukautta on nyt mittarissa. Äippän punnitusten mukaan painan nyt 23,3 kg ja säkä on jo 58 cm. Enää siis kaksi senttiä lisää korkeutta ja olen maksimimitoissa. Juoksut voisivat siis jo tulla. Siihen se korkeuskasvu yleensä loppuu. Äippä ja iskä olivat ihan varmoja kuukausi sitten, että juoksut ovat aluillaan, kun takapääni oli turvonnut ja mieli oli kovin sekavainen silloin. Ilmeisesti hormoonit hyrräävät ja käyttäytymiseni menee vuoristorataa. Tämä on iskän päättelyä.

Aamulla olimme pitkästä aikaa hakumetsällä. Otimme aluksi muutaman puoliperäänlähdön eli maalimies kyttää metsässä, heiluttelee huomiota herättävästi ja ampaisee taaksepäin piiloon. Minähän tietysti näin hänet ja ampaisin käskystä perään. Palkaksi sain lelun, jolla reviteltiin kanssani. Ei meinanneet maalimiehet pysyä pystyssä, kun olin kasvanut ja voimistunut niin paljon viime kerrasta :) Haamuista en saanut ilmeisesti tarpeeksi voimakasta hajua, kun lähdin muutamaan otteeseen jäljille. Äippä joutui lähettämään minut uudestaan pariin kertaan, kunnes ukko löytyi. Yksi helppo haku loppuun ja lähdettiin autoille. Olin tästä harjoituksesta aivan puhki. Eikä siinä vielä kaikki. Jouduin ajamaan takaa jotain sekarotuista terrieri-vinttikoira -sukuista koiraa ajohaukun kera, kun lähdimme harjoituksen jälkeen lenkille. Kyllä kotona uni kelpasi!

Tässä muutama kuva tältä päivältä. Unien jälkeen olin oikein vastaanottavainen ja mallikelpoinen, kun äippä kokeili takapihalla seuraamista, luoksetuloa ja liikkeestä maahanmenoa. Nämä päivät ovat kuulemma niitä, jotka pysyvät positiivisena äippän mielessä, ja varmaan minunkin.

Käskettiin seisoa...

Seisominen kyllästytti...

Lukukokemuksia ja muotokuvia

Taisi iskälle ja äippälle tulla eilen kiire, kun olivat menossa syömään ja elokuviin, niin vauhdilla he lähtivät. Bussissa he vasta pohtivat, laittoiko kumpikaan sanomalehtiä lattialle hätävaraksi ja oliko äippä sulkenut portin kunnolla. Voin kertoa, että portti oli jäänyt auki ja paperit laittamatta. Iskän ja äippän mieliksi en ollut tehnyt hätiä sisälle, vaikka maha onkin ollut vähän löysällä (hammastikuista). Sen sijaan iskä koki melkoisen yllätyksen, kun olin lukenut hänen juuri ostamansa kirjan pienyrityksen talouden hallinnasta, kannesta kanteen. Ei ole temppu eikä mikään lukea kirja viidessä tunnissa. Mieltymykseni lukemiseen (mm. sanomalehdet, kalenterit, kovakantiset kirjat) olen perinnyt varmaan iskältä, mutta äippän kirjoihin en puutu, ne ovat humanistien höpinöitä. Puoleni olen täten valinnut. Koska minut oli jätetty koko perjantai-illaksi yksin, pidin iskää ja äippää ylhäällä koko yön, välillä oksentaen, välillä vinkuen ulos. Mahapöpö se on tai sitten se on tuosta kirjasta.

Kirja luettu, romppua en osannut käyttää.

Eilen kävelimme puistossa iskän työpaikan lähellä. Äippä asetteli minua näyttelyasentoon ja iskä räpsi kuvia. Jaksan keskittyä ehkä muutaman minuutin, sen jälkeen minusta ei saa yhtään kunnollista kuvaa. Loppuaika vahvistettiin saamaamme kotiläksyä eli saalisviettiä.

Karitsa suden vaatteissa vai toisinpäin?

Hyvä ote patukasta, huomatkaa tassujen asento..