Noniin, saadaan unohtaa kisat tältä keväältä, ehkä jopa vuodelta. Kun asiaa tarkemmin oikein miettii, niin meillähän ei ole mihinkään kiire, kun ei meillä ole sitä lajiakaan vielä. Ollaan äippän kanssa harrasteltu kaiken näköistä, mutta emme ole vielä löytäneet sitä oikeeta lajia. Kriteereinä ovat kuitenkin ajan (hyöty)käyttö sekä äippän ja minun henkilökohtaiset ominaisuudet. Tottista treenataan joka tapauksessa, mutta ns. viettilaji on hakusessa, ehkei kuitenkaan haussa.
Viime maanantaina olimme taas susitreeneissä. Seuraaminen on lähtenyt sujumaan hyvin, kunhan äippä malttaa edetä tarpeeksi hitaasti, etten päädy taas vanhaan toimintatapaan (=pään notkauttaminen seuraamisessa). Toiseksi treenattavaksi asiaksi muodostui jäävät liikkeet, joita ei missään nimessä saa enää treenata kokonaisina liikkeinä (=ohjelmatreenin saa tältä erää unohtaa), vaan erillisinä harjoituksina: liikkeestä suoraan hetsaamalla siten, että pallo on nyrkissä, koira saa tavoitella ja vähän närppiäkin, sitten käsky "istu", "maahan" tai "seiso" (samalla treenikerralla voi harjoitella kaikkia sekaisin, koira oppii näin kuuntelemaan käskyä), kun asento on täydellinen, vapautus ja palkka. Koiran ei myöskään aina tarvitse päästä puremaan, vaan välillä homma jatkuu seuraavaan käskyyn. Samalla äippän ja minun suhde lähenee ja tulee luottavaisemmaksi, kun saan röyhiä äippää päin.
Eli, äippällä on kaksi asiaa, jota treenata ja jos se nyt sössii tämän, niin niin.. Vanhan tavan murskaaminen vie tavattoman paljon aikaa ja vaivaa ja siihen äippä on valmis satsaamaan. Pinnaa ei nyt saa menettää..
0 kommenttia:
Lähetä kommentti