Ensinäkemältä lääkäri ei ollut ollenkaan huolissaan karvattomista länteistäni, vaan puhui jotain ruoka-aineallergiasta. Sitähän minä olen yrittänyt tässä jo 9 kuukautta sanoa, että kutittaa niin vietävästi! Olen siis ihan itse nututtanut karvani pois ja tehnyt hyttysen piston näköisiä jälkiä. Nyt pari kuukautta pitäisi saada yhtä proteiinilähdettä sekä yhtä hiilihydraattilähdettä ja kokeilla sillä, josko kutina loppuisi ja läikkiin kasvaisi karvat takaisin. Toisin sanoen, nyt loppui papanan syönti!
Äippä on nyt kieltänyt rapsuttamisen, mutta silti minulle jää päivisin noin 9 tuntia rapsuttamisaikaa. Raapenäytteissä näkyi olevan aika lailla hiivaa, ylläty yllätys, joten saatiin lääkeshampoota siihen. Äippä epäili alusta alkaen, kun korvassani oli hiivaa (pienenä pentuna), että mitä jos sitä on koko elimistössä ja "tadaa"! niin sitä onkin. Saattanee olla lähtöisin esimerkiksi pölypunkeista, joita voi olla pitkään varastossa säilytettyjen ruokasäkkien seassa, siihen stressi päälle (kuten äippän ja iskän pitkät työpäivät tms.) sekä pienentynyt vastustuskyky ja näin hiiva on valmis pulpahtaakseen esiin. Teorioita on myös useita muita, mutta toivotaan, että näillä hoidoilla paranen.
Äippä kertoi myös lääkärille, että syön aika paljon, mutta missään ei sitä näy. Lääkäritäti epäili vilkkaaksi, jolla ruuansulatus ei ole niin tehokasta, jotta kaikki syömäni papanat imeytyisi kunnolla ja jäisi kylkiin. Johtuukohan tämä epäily siitä, että nuuskin tehokkaasti koko lääkärin huoneen läpi, söin johtojen seasta pudonneita papanoita ja siinä sivussa jotain muutakin, enkä siis pysynyt äippän toiveiden mukaan paikoillani. Lisäksi olin tosi valpas, kuulin joka rapsahduksen ja haukuin tietysti kaikki ovesta sisääntulijat ja uloslähtijät ja myös olijat. Ihan vaan siksi, että tietävät, että olen täällä. Jos joku jäi ihastelemaan minua, eli tuijotti minua, hyökkäsin päälle siinä uskossa, että minut haastettiin leikkiin. Ai, ei tänään. Eivät selvästi tienneet, että hyökkään oikeasti. Äippä on ollut erittäin tyytyväinen, kun on saanut kanavoitua energiani leikkiin ja yhdessä tekemiseen ulkona, ei sisällä, joten nämä arjesta poikkeavat tilanteet tulevat joka kerta yllätyksenä: "Ai, ei se pysykään rauhallisena paikallaan, niin kuin kotona??". Mummolassa sama juttu. Tekemistä riittää! Ainiin, se kameran johto jäi ilmeisesti mummolaan viime reisulta, joten laittelen kuvia sitten torstain jälkeen.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti