Paluu maanpinnalle..

Noniin, saadaan unohtaa kisat tältä keväältä, ehkä jopa vuodelta. Kun asiaa tarkemmin oikein miettii, niin meillähän ei ole mihinkään kiire, kun ei meillä ole sitä lajiakaan vielä. Ollaan äippän kanssa harrasteltu kaiken näköistä, mutta emme ole vielä löytäneet sitä oikeeta lajia. Kriteereinä ovat kuitenkin ajan (hyöty)käyttö sekä äippän ja minun henkilökohtaiset ominaisuudet. Tottista treenataan joka tapauksessa, mutta ns. viettilaji on hakusessa, ehkei kuitenkaan haussa.

Viime maanantaina olimme taas susitreeneissä. Seuraaminen on lähtenyt sujumaan hyvin, kunhan äippä malttaa edetä tarpeeksi hitaasti, etten päädy taas vanhaan toimintatapaan (=pään notkauttaminen seuraamisessa). Toiseksi treenattavaksi asiaksi muodostui jäävät liikkeet, joita ei missään nimessä saa enää treenata kokonaisina liikkeinä (=ohjelmatreenin saa tältä erää unohtaa), vaan erillisinä harjoituksina: liikkeestä suoraan hetsaamalla siten, että pallo on nyrkissä, koira saa tavoitella ja vähän närppiäkin, sitten käsky "istu", "maahan" tai "seiso" (samalla treenikerralla voi harjoitella kaikkia sekaisin, koira oppii näin kuuntelemaan käskyä), kun asento on täydellinen, vapautus ja palkka. Koiran ei myöskään aina tarvitse päästä puremaan, vaan välillä homma jatkuu seuraavaan käskyyn. Samalla äippän ja minun suhde lähenee ja tulee luottavaisemmaksi, kun saan röyhiä äippää päin.

Eli, äippällä on kaksi asiaa, jota treenata ja jos se nyt sössii tämän, niin niin.. Vanhan tavan murskaaminen vie tavattoman paljon aikaa ja vaivaa ja siihen äippä on valmis satsaamaan. Pinnaa ei nyt saa menettää..

Treenipäivitys

Päivitykset ovat jääneet väliin. Ikään kuin tässä välissä ei olisi treenattu lainkaan. Totuus on kuitenkin se, että treenit ovat alkaneet luistaa ja olemme päässeet rakentamaan hyvää tottista, jossa on alku-, keski- ja loppuvaihe. Treenit alkavat maahanmenolla, jonka jälkeen seuraa perusasento. Siitä sitten parin askeleen seuraamista, vaihtelevasti hidas-normaali-juoksu -temmolla. Sitten treenaamme jääviä liikkeitä, eteenmenoa, luoksetuloa eteen, perusasentoa vinoista kulmista ja keskittyneet vireen ylläpitämiseen. Kun äippä keskittyy ja vaatii, niin homma toimii. Viimeeksi yleisönä oli jotain jalkapalloilijoita, olin vapaana, enkä edes vilkaissut heihin, vaikka muutama teki häiriötä kävelemällä suoraan meidän välistä. Äippä olikin tosi tosi tyytyväinen, siis oikeasti.

Pääasiassa olemme treenanneet siis seuraamista pienissä pätkissä sekä jääviä liikkeitä ohjelmatreeninä liikkeestä istuminen, maahanmeno ja seisominen -kaavalla. Äippä antaa myös merkit: istumisesta rapsutus etulavan kohdalle, maahanmenosta taputus ja silitys takajalan kohdalle ja seisomisesta taputus ja silitys päähän. Opin merkit ilmeisen nopeasti, kun yhden ohjelmatreenin jälkeen en ole mokannut. Sitten tuli takapakkia tokossa. Alo-liikkeissä kun ei ole tuota istumista, niin äippä siirtyi suoraan maahanmenoon, antoi kyllä merkit sun muut, mutta olin aivan ulalla. Useaan kertaan kokeiltiin ja sama juttu. Sitten olikin pakko siirtyä sivuun kokeilemaan, että johtuuko hidas maahanmeno kivusta vai mistä. Tehtiin nopeita maahanmenoja liikkeestä ja ongelmaa ei ollut. Äippä arveli, etten sittenkään ollut tarpeeksi hyvässä vireessä suoritusta aloittaessa ja ehkei ollut tarpeeksi keskittynyt itsekään..

Siispä, takaisin treenaamaan näitä jääviä liikkeitä erikseen, merkkisignaalien kanssa. Koira ei osaa soveltaa, joten sen on osattava käskyt, jottei sen (minun) tarvitse jäädä arpomaan, mitä ohjaaja haluaa. Seuraavalla kerralla otamme tempputreeniä näistä jäävistä liikkeistä ja pidämme vauhdin yllä.

Tämän kevään ja kesän tavoitteena on BH-tunnus sekä ALO-luokan 1-tulos. Saapa nähdä, toteutuuko. Sen verran ok olen, ettenkö nyt Bh:sta läpi pääsisi, mutta mutta. Äippästä vaan tuntuu siltä, että menisi keskeneräisen koiran kanssa kisoihin.