Jottei kellekään jää epäselväksi, en kupsahtanut leikkauspöydälle, täällä ollaan taas! Leikkauksen jälkeiset päivitykset vain jäi tekemättä, vaikka kaikki menikin oikein hyvin. Tässä tiivistetyssä muodossa tapahtuman kulku.. Leikkaus kesti parisen tuntia ja diagnoosi vahvistui. Seuraavan päivän olin tokkurassa, mutta sitten aloin jo olla oma itseni, joskin hyvin hellyydenkipeä. Haavan päälle liimattiin keinoiho, jotten sitä nuolisi ja se pysyikin siinä paikoillaan viikon. Sitten yhtäkkiä ihoni reagoi liimaan, iho ahavoitui ja tuli pahan näköiseksi. Sain antibioottikuurin varmuuden vuoksi ja hoito-ohjeena haava-alueen suihkuttelun sekä yrttisuihkeen nuolemisen välttämiseksi. Punoitus hävisi nopeasti. Tikkien poisto eteni hyvin, kaikki kerrokset olivat kiinni ja sain hoitajalta luvan juosta vapaana. Ei tainnut tietää, mitä lupasi, kun kolmen viikon hihnassa olon jälkeen minussa oli lievästi virtaa...
Pari päivää leikkauksen jälkeen ja muutaman kilon laihtuneena
Tikkien poston jälkeen: liima-alue vielä punoittaa, muuten siisti haava.
Nyt kun leikkauksesta on vierähtänyt miltei kaksi kuukautta, voidaan hiukan alkaa analysoida tapahtumasta aiheutuvia muutoksia. Iskä oli alussa ensin huolissaan, että puolet minun persoonallisuudesta jäi leikkauspöydälle, kun olin kipeä ja omissa oloissani, mutta viikon päästä käsitys muuttui. Taisi käydä niin, että puolet järjestäni jäi sinne... Tässäpä muutamia leikkaukseen liittyviä myyttejä (suluissa oma/äippän näkemys): koira rauhoittuu (ei rauhoitu) ja muuttuu tasapainoisemmaksi (hormonaalisia mielialavaihteluita ei ole, että sinänsä pitää paikkansa), leikkisyys lisääntyy (juu, hypin ja pompin enemmän ja juoksen nykyään kaikki ojan pohjat oli siellä vettä tai ei; saan hulluuskohtauksia ja murisen samalla), ruokahalu lisääntyy (no, ruoka jää ainakin kylkiin paremmin kiinni ja nirsoilua ei ole havaittu) ja koira lihoo (ei liho). Toisten koirien kanssa olen aina tullut toimeen, mitä nyt tietty muistutan ensin korkeasta asemastani, joten sukupuolella ei ole tiettävästi vieläkään väliä. Lähes kuukauden koulutustauolla oli huomattavan positiivinen vaikutus: tulen paremmin kontaktiin ja teen liikkeet nopeammin sekä leikin reippaammin äippän kanssa. Pieni takapakki tuli yksinoloon kaupan edustalla: äippän tultua kaupasta hän oli juuri tulossa kehujen kanssa luokseni (makasin kiltisti paikallani), kunnes muuan terrierin ohikulkeminen oli liikaa ja rähähdin. Äippä oli juuri sattumalta jäänyt pylvään taakse nähdäkseen reaktioni (toivoi, ettei olisi kuullut) ja sai juuri oikeaan aikaan annettua palautteen.. Se olikin hyvin voimakas EI! Olin häpeissäni, kun tiedän hyvin, ettei noissa tilanteissa rähistä. Muuten en ole häpeissäni, jos pihalla tai kotona haukun. Oli myös erittäin hyvä, että äippä näki tilanteen, kun oli laittanut hihnan aina yhtä tukevan rännin kiinnikkeisiin kiinni...
Vahtiminen on siis ennallaan. Äippä on koittanut selittää, ettei naapureita tarvitse ilmoittaa joka kerta, kun äippä kuulee ja näkee niiden liikkeet ihan itsekin. Pihalla en edelleenkään noteeraa (=en hauku enkä puuskuta) naapureita esim. lenkille lähtiessämme, jos minua ei huomata eikä katsota. Äippällekin saa nykyään sanoa moi tai terve, enkä ole heti innoissani rientämässä itse tervehtimään. Mutta sitten asia erikseen ovat nämä vuoden ikäiset ihmispennut, jotka hortoilevat epävakaina metrin sinne, metrin tänne. En ymmärrä heidän motiivejaan tuijottaa suoraan silmiini tai kävellä pihalla kädet levällään suoraan kohti. Varmuudeksi haukun sitten kaikki, kunnes tilanne menee ohi ja makaan tylsistyneenä maassa. Oikeastaan tilanteen tekee ristiriitaiseksi se, että pidän ko. toimintaa leikkiin kutsuna ja minut kuitenkin istutetaan ja käsketään olla hiljaa.
Edellisiltä vierailtamme oli muuten jäänyt varsin ihmeellinen yllätys vessan roskikseen. Pahaa aavistamatta nuuskin pakettia pitkään ja lähdin takavasemmalle yhtenä kysymysmerkkinä. Kukaan ei selittänyt paketin tarkoitusta. Äippä ja iskä ovat suunnitelleet samaa ja kotimme pursuaa kohta näistä yllätyksistä. Tietysti se hyvä puoli tässä on se, ettei ihmisnyytti ole heti kävelessä kunnossa...
Kesäisiä kuvia pihaltani:
Keinussa on kivaa!
Terassikausi alkoi...
Syön iskän istuttamat ruohot...
Auringonottoa puolivarjossa
